Kahden nokialaisen valtuutetun, Piila Paalasen ja Päivi Kilpikarin loikka kokoomuksesta vihreisiin on poikinut Nokialla ison kiistan, johon etsittiin ratkaisua kaikkien valtuustoryhmien kokouksella torstai-iltana. Puolueloikan jälkeen vihreät ja kokoomus ovat yrittäneet sopia siitä, kuinka monta luottamushenkilöpaikkaa puoluetta vaihtaneet valtuutetut voivat viedä mukanaan.
Valtuuston puheenjohtajan Jari Haapaniemen mukaan sopua ei kuitenkaan ole saatu neuvotteluissa, eikä myöskään valtuustoryhmien torstaisessa tapaamisessa.
– Asiassa ei edistytty torstaina. Mukana olivat kaikki valtuustoryhmät eikä esillä ollut kompromissia, jonka ryhmät olisivat voineet hyväksyä. Nyt viedään eteenpäin ehdotus tilapäisen valiokunnan perustamisesta pohtimaan, nauttiiko kaupunginhallitus valtuuston luottamusta.
Haapaniemi korostaa, että Nokialla on ollut pitkä perinne luottamushenkilöpaikkojen jaosta yhteisellä sopimuksella. Hänen mukaansa vihreiden halu pitää loikkien avulla saamansa paikat seuraavat seitsemän kuukautta rikkoo tätä sopimusta vastaan ja saattaa heijastua tulevaisuudessa pitkäänkin Nokian kunnallispolitiikkaan.