Ahvenanmaan demilitarisaatio nousi keskusteluun, kun viime viikonloppuna puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) sanoi, että Ahvenanmaan demilitarisointi ei vähennä Ahvenanmaahan kohdistuvaa sotilaallista uhkaa, mutta vaikeuttaa sen puolustamista.
Hyvin pian sekä pääministeri Juha Sipilä että presidentti Sauli Niinistö vakuuttivat, että Suomi ei kuitenkaan ole muuttamassa Ahvenanmaan asemaa.
A-Talkissa vieraillut Ahvenanmaata edustava kansanedustaja Mats Löfström (r.) sanoi, että puolustusministerin puheet ovat herättäneet hämmennystä Ahvenanmaalla.
– Ahvenanmaan demilitarisoinnin kyseenalaistaminen ei paranna Itämeren turvallisuustilannetta. Ministeri Niinistön kannanotto oli erilainen kuin pääministeri Sipilän kannanotto pari viikkoa sitten Ahvenanmaalla. Siksi se on nostanut monta kysymysmerkkiä Ahvenanmaalla tämä kannanotto, sanoi Löfström.
Löfström kuuluu Ahvenanmaan keskustapuolueeseen, mutta Suomen eduskunnassa hän kuuluu ruotsalaiseen eduskuntaryhmään.
Torstaina puolustusministeri Niinistö täsmensi puheitaan Ahvenanmaan demilitarisoinnista ja sanoi, ettei esittänyt demilitarisoinnin purkamista. Suomi on useilla kansainvälisillä sopimuksilla sitoutunut Ahvenanmaan demilitarisaatioon.
Pitäisikö Ahvenanmaan turvallisuudesta silti huolestua?
Torstaina eduskunnan kyselytunnilla puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) puheet aiheuttivat kysymyksiä oppositiosta, josta tivattiin, onko hallitus linjassa Ahvenanmaan suhteen.
A-Talkissa vieraillut kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan hallitus on yhtenäinen linjassaan suhteessa Ahvenanmaan asemaan. Vikman myös korosti, ettei Suomen kanta ole muuttunut Ahvenanmaan suhteen.
Vikman sanoi kuitenkin ymmärtävänsä puolustusministerin näkökantoja, jos Ahvenanmaan tilannetta katsotaan pelkästään sotilaallisen puolustuksen osalta. Vikmanin mukaan Itämeren turvallisuustilanne on muuttunut kireämmäksi. Vikman myös sanoi, että Suomen haaste on se, ettei Venäjä kunnioita kansainvälisiä sopimuksia.
– Monien arvioiden mukaan jopa kireämpi kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen, Vikman sanoi.
Tarkka: Demilitarisaation käsite ei toimi
A-Talkissa vierailleen valtiotieteen tohtorin Jukka Tarkan mukaan Ahvenanmaan demilitarisaatioon liittyvistä ongelmista keskustelu on Suomessa tabu – asia, jota ei toivota nostettavan keskusteluun.
– Kyllä siitä kertoo hyvin voimakkaasti. Lisäksi se kertoo siitä, että todella suuri kuvio on jäänyt keskustelun ulkopuolelle. Eli se, että Ahvenanmaa on ollut puolitoista vuosisataa demilitarisoitu eli puolueeton. Joka kerta puolentoista vuosisadan aikana kun Itämerellä on käyty sotaa, Ahvenanmaa on joutunut sotatoimialueeksi tai niiden piriin. Peruskäsite ei kerta kaikkiaan toimi, Tarkka sanoi.
Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri sanoi, ettei Itämeren turvallisuuspoliittinen tilanne ole yhtä kireä kuin esimerkiksi kylmän sodan aikana. Hän myös muistutti, että Ahvenanmaan puolustus on tänä päivänä helpompaa kuin esimerkiksi toisen maailman sodan aikana nopeiden toimintajoukkojen vuoksi.
Ahvenanmaan demilitarisaation vuoksi Ahvenanmaata ei mm. voi linnoittaa.
– Rannikkopuolustus ei rakennu raskaisiin kiinteisiin linnakkeisiin vaan nopeisiin joukkoihin. Suomella ei ole enää olemassa rannikkolinnakkeita. Ahvenanmaa on rauhallisella pohjoisella Itämeren alueella. Ei täällä ole mitään kriisiä näkyvillä, sanoi Visuri.