Dopingsoppa siellä ja toinen täällä. Norjalainen keitto vaan tuntuu turhauttavimmalta muutamastakin eri syystä.
Norjalaiset ovat tunnetusti kärkkäitä arvostelemaan muiden maiden dopingkäryjä ja valmiita heittämään ensimmäisen kiven, kun dopinguutisointeja tulee oman valtion rajojen ulkopuolelta.
Martin Johnsrud Sundbyn käryn jälkeen Norjassa jouduttiinkin uuteen tilanteeseen, kun omassa pesässä pöllähti. Kuumana kävivät viilipyttymäisimmätkin valmentajat.
Nyt Norjassa ihmetellään jälleen, kun Therese Johaugin antamista dopingnäytteistä on löytynyt anabolista steroidia.
Yhteneväinen tekijä tapauksissa on, että vastuun Norjassa ottaa aina joku muu kuin urheilija itse, vaikka vastuu yksiselitteisesti on viime kädessä vain ja ainoastaan urheilijan.
Sundbyn salbutamol-käryn jälkeen vastuun kantoi maajoukkueen lääkäri sekä Norjan hiihtoliitto. Therese Johaugin käryssä näkyvät samat tunnusmerkit.
Kiellettyä ainetta sisältävän huulirasvan Johaugille hankki maajoukkuelääkäri Fredrik S. Bendiksen, joka osti aineen italialaisesta apteekista.
Norjan hiihtoliiton mukaan Johaug oli tarkistanut Bendikseniltä, että rasvaa sai dopingsääntöjen mukaan käyttää. Lääkäri ei ollut huomannut, että valmiste sisälsi klostebolia, joka on Maailman antidopingtoimiston Wadan kiellettyjen aineiden listalla.
Nyt selittelyt saavat kuitenkin riittää, sillä yksiselitteisesti myös Johaugin olisi pitänyt asia tarkistaa. Urheilijoilla on tarkat tiedot kielletyistä aineista sekä lääkkeistä, jotka sisältävät kiellettyjä valmisteita. Kysessä on ihan konkreettinen pikku vihkonen.
Sekä Norjan että Kansainvälisen hiihtoliiton suojeluksessa Sundby kärsi vain kahden kuukauden kilpailukiellon ja vieläpä kesäaikaan. Jotta koko hiihtourheilu ei saa peittelyn ja salaliittojen varjoa ylleen, on tärkeää, että norjalaistähtien suojelu kansainvälisesti loppuu. Muuten koko laji kärsii.
Lajin puhdistuminen on hyvä asia, mutta loputtomat selittelyt sen sijaan eivät.