Eduskunta on käynyt odotetusti vilkasta keskustelua taksiliikenteen vapauttamisesta hallituksen liikennekaariesityksen lähetekeskustelussa.

Opposition puheenvuoroissa on noussut esiin ensisijassa huoli taksien hintojen vapauttamisesta ja päivystysvelvollisuuden poistamisesta.

Kansanedustajat kysyivät, miten estetään hintojen karkaaminen, josta on esimerkkejä muun muassa Tukholmasta ja Tallinnasta, joissa taksien hinnat on vapautettu. Toisaalta edustajia askarrutti palvelujen turvaaminen pienillä paikkakunnilla, joilla takseja ei kiinnostaisi päivystää pienen kysynnän vuoksi. Hyötyjen nähtiin tulevan suuriin kaupunkeihin.

– Tuntuu, että taustalla on ajatus siitä, että siellä on se vahva helsinkiläiskuluttaja, joka älypuhelimella kilpailuttaa ja katsoo minkä kyydin ottaa. Unohdetaan se, että siellä on se mummo lumessa Kainuussa kahdenkymmenen kilometrin päässä kyläkeskuksesta ja ihmettelee, että milläköhän hinnalla, jos ollenkaan löytää kyytiä sille illalle, kuvaili kristillisdemokraattien Sari Essayah.

Berner: Liikennekaari tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia myös haja-asutusalueille

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) rauhoitteli epäilyjä haja-asutusalueiden palveluiden heikkenemisestä. Hänen mukaansa liikennekaarella pyritään erityisesti löytämään uusia mahdollisuuksia muun muassa kyytien yhdistelyyn, millä haja-asutusalueidenkin palveluja pystyttäisiin heikentämisen sijasta lisäämään.

Hintojen karkaamiseen purisi Bernerin mukaan valvovalle viranomaiselle Trafille tuleva mahdollisuus puuttua ylikorkeisiin hintoihin.

Liikennekaareen liittyvät yhteensopivat aikataulujärjestelmät ja niiden mahdollistama matkojen yhdisteleminen yhdessä muiden digitalisaatiosta saatavien hyötyjen kanssa saivat oppositioltakin myönteisemmän käsittelyn.

Perussuomalaisia, jotka hallituksessa taipuivat nihkeästi taksiliikenteen vapautuksiin, oppositio ei malttanut olla piikittelemättä.

– Kiinnitän huomiota siihen, että kun Timo Soini sanoi vielä hetki sitten, ennen kesälomia, että yksiselitteisesti hän ja perussuomalaiset tulevat vastustamaan taksiliikenteen vapauttamista, niin onko tämä nyt sitten kaksiselitteisesti vapautettu, näpäytti Eero Heinäluoma (sd.)

Liikennekaariuudistus menee lähetekeskustelun evästeillä eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jatkovalmisteluun ja palaa sieltä myöhemmin koko eduskunnan käsiteltäväksi.