Virolahdella keskustan valtuustoryhmä on antanut julkilausuman, jossa keskustalaiset paheksuvat kunnanhallituksen puheenjohtajan toimia. Puheenjohtaja Jukka Lappi jätti keskustan valtuustoryhmän keväällä ja siirtyi kokoomuksen riveihin. Keskustan mielestä kunnanhallituksen puheenjohtajan paikka kuuluu heille.

Lappi jätti keskustan valtuustoryhmän sen jälkeen, kun Virolahti päätti olla ostamatta pitkän kiistelyn kohteena olleita Sulkutien rivitaloja.

Keskustalaiset jättivät eilisessä valtuuston kokouksessa jatkovalmisteluun myös ponnen, jonka mukaan kunnanhallituksen on ryhdyttävä toimiin, joilla varmistetaan ettei kunnassa aloiteta suunnitelmia Sulkutien rivitalojen hankintaan.

Viafori rakensi Sulkutielle kaksi rivitaloa, jotka Virolahden oli määrä ostaa. Kunta kuitenkin päätyi torjumaan kaupan. Yhtiö vaati kunnalta korvauksia peruuntuneista kaupoista, ja haastoi Virolahden lopulta oikeuteen. Yhtiön mielestä sillä ja kunnalla oli rivitalokaupasta sitova esisopimus.

Kymenlaakson käräjäoikeus katsoi syyskuun alussa, ettei Virolahden ja Viafori Oy:n välillä ole ollut sitovaa sopimusta Sulkutien rivitalojen ostamisesta.

Viafori on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon.