Suomen julkisen talouden velkaantumisen taittuminen edellyttää säästöjen lisäksi työllisyyden parantumista, pääministeri Juha Sipilän (kesk.) painotti tänään keskiviikkona puheessaan Keskuskauppakamarin Suuri veropäivä -tapahtumassa.
– Ensimmäisen vuoden jälkeen olemme uralla, joka johtaa velkaantumistavoitteen saavuttamiseen, Sipilä uskoo.
Löysäily finanssipolitiikassa ei pääministerin mukaan ole mahdollista tulevaisuudessakaan, jos velkaantuminen halutaan katkaista. Kyse on kuitenkin tasapainoilusta: Sipilä muistuttaa, ettei hentoa talouskasvua saa näivettää liian kireällä finanssipolitiikalla. Tavoite on, että julkisen talouden velaksi eläminen loppuu vuonna 2021.
Samoin hallitus tavoittelee työllisyysasteen nostoa 72 prosenttiin. Nyt se on alle 69 prosenttia.
– Ei ole olemassa mitään seikkaa, joka estäisi meitä kipuamasta lähelle pohjoismaisia kumppaneitamme, Sipilä vertaa.
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa työllisyysaste on yli 72 prosenttia.
Sipilä uskoo, että Suomessa voidaan säilyttää korkea elintaso vain, jos Suomi vahvistuu korkean teknologian tuottajana ja soveltajana. Kyse on digitalisaation mahdollisuuksista.
Suurina muutoksina hän mainitsi puheessaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja liikennekaaren.
– Molemmista uhkaa tulla maailman paras systeemi, Sipilä muotoili puheessaan.
Entistä useampi yrittää yksin
Sipilä nosti esille sen, että verosyistä Suomesta on tullut eräs maailman osakeyhtiöityneimmistä maista. Se ei hänen mukaansa ole välttämättä järkevää.
– Näissä olosuhteissa nähtiin tarpeelliseksi keventää yksityisten elinkeinonharjoittajien, henkilöyhtiöiden osakkaiden ja maa- ja metsätalouden harjoittajien verotusta yrittäjävähennyksellä, Sipilä perusteli veropäivässä.
Suomessa on 150 000 yksinyrittäjää. Hallitus toivoo pääsevänsä työllisyystavoitteeseensa sekä työsuhteiden että yrittäjyyden kautta.
Pääministeri viittasi Valtion talouden tutkismuskeskuksen ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuksiin, joista hän on saanut vaikutelman, ettei suomalaisessa yritysverotuksessa ole perustavanlaatuisia ongelmia.
Lisäksi hän mainitsi yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän. Sipilä toivoo, että työryhmä miettii etenkin sitä, kuinka verotuskeinoilla voidaan nostaa tutkimus- tuotekehitysinvestointien määrää.
Hallitus pohtii yritysverotusta ensi keväänä puoliväliriihessä.