Eduskunta aloittaa tänään tiistaina ensi vuoden budjetin käsittelyn. Oppositio on jo ehtinyt kritisoida muun muassa koulutusleikkauksia ja hallituksen tarjoamia työllistämiskeinoja.

Talousarvioesityksessä valtio ottaa viime vuotta enemmän uutta lainaa, esityksen mukaan 5,5 miljardia euroa. Samaan aikaan velanoton pysäyttäminen on kuitenkin ollut yksi hallituksen tavoitteista.

Valtiovarainiministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että lainan taso on liian korkea. Orpo ei haastattelussa kuitenkaan pitänyt sitä merkityksellisenä, että valtionvelka on hieman kasvamassa.

– Isossa kuvassa ei merkitystä. Totuus on se, että Suomen vienti ei vedä. Olemme hyvin vientiriippuvainen maa, Orpo sanoi.

Orpon mukaan jo nyt tehdyt leikkaukset eivät näy velanoton määrässä, koska Suomen talouskasvu ei ole ollut toivotun kaltaista.

– Ne sadat tuhannet työttömät, jotka eivät ole päässeet töihin, niin siitä aiheutuu miljardien lasku, Orpo sanoi.

Orpo korosti haastattelussa hallituksen työllisyyskeinoja talouskasvun kohentamiseksi.

– Koska leikkaamalla ja sitä kautta kutistamalla tämä meidän maamme ei nousuun lähde. Siksi teimme sen valinnan, että vaikka velkaannumme huolestuttavan paljon, niin emme lähteneet tekemään uusia leikkauksia, koska ne olisivat pois hyvinvointiyhteiskunnasta, Orpo sanoi.

Orpo ei kuitenkaan luvannut, ettei lisäleikkauksia olisi tulossa.

– Nyt meidän täytyy tehdä töitä, jotta meidän ei tarvitse leikata. Jos talouskasvu ei lähde liikkeelle, jos emme saa työttömyyttä alemmas, silloin olemme sen tosiasian [lisäleikkausten] edessä.

"Eriarvoisuutta lisää taantuma, ei budjetti"

Orpo ei allekirjoittanut opposition esittämää kritiikkiä siitä, että ensi vuoden budjetti lisäisi eriarvoistumista.

– Se mikä Suomessa lisää eriarvoisuutta on meidän kahdeksan vuotta kestänyt taloudellinen taantuma. Se, että meillä on satoja tuhansia työttömiä Suomessa, se lisää eriarvoisuutta Suomessa. Siksi omassa toiminnassani, hallituksen toiminnassa, kaikessa toiminnassa, kaiken keskiössä on taistelu työttömyyttä vastaan. Haluamme auttaa mahdollisimman monen ihmisen työelämään, Orpo sanoi.

Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Ratkaisuksi on tarjottu muun muassa työttömien haastattelemista kolmen kuukauden välien. Määrärahaa näihin haastatteluihin on varattu Orpon mukaan 17 miljoonaa. Valtiovarainministeri uskoo, että tällaisten haastatteluiden kautta työtä löytyisi.

– Jos olet pitkäaikaistyötön voi mennä vuosi ettei kukaan ole yhteydessä, sinut on jätetty yksin. Se, että kolmen kuukauden välein haastatellaan, kyllä minä uskon, että siitä on apua. Meillä on hyviä ammattilaisia työvoimahallinnossa ja sitä kautta autetaan ihmisiä. Ei jätetä ihmisiä yksin, minusta se on hyvä ajatus, Orpo sanoo.