Presidentti Sauli Niinistö sanoo järkyttävän traagiseksi nuorehkon miehen kuolemaa, josta epäillään uusnatsia. Niinistö esitti maanantaina New Yorkissa YK-tapaamisen yhteydessä syvän osanottonsa Helsingin Asema-aukion tapahtumien johdosta.
Niinistö ei ottanut suoraan kantaa keskusteluun siitä, pitäisikö väkivaltaiset äärijärjestöt kieltää, mutta sanoi, että jo Suomen nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa äärioikeiston toimintaan puuttumisen.
Niinistö muistutti, että rasismi on Suomessa rikos. Tätä kautta myös rikosten tekemiseen tähtäävään järjestöön kuuluminen voi Niinistön mukaan olla rikos ja tulla rangaistavaksi.
– Kyllähän sellainen järjestö kai pikku hiljaa alkaisi kuivua kokoon, Niinistö epäili.
Hän tulkitsi, että lakiasiantuntijat lähestyvät äärijärjestöjen toiminnan suitsimista tätä kautta.
– Sitä näytetään tutkittavan, ulottuuko jo nykyinen rikoslainsäädäntömme itse asiassa järjestöihin, jotka selvästi harjoittavat rasistista toimintaa, hän selvensi.