Republikaanien presidenttiehdokkaan kampanja on antanut lausunnon, jonka mukaan Donald Trump uskoo presidentti Barack Obaman syntyneen Yhdysvalloissa.

Kampanjatiimin tiedote julkaistiin sen jälkeen, kun Trump oli jälleen kerran kieltäytynyt kumoamasta Obaman synnyinmaan kyseenalaistavat lausuntonsa. Trump sanoi torstaina Washington Post -lehden haastattelussa, että vastaa kysymykseen "aikanaan".

Sen sijaan, että Trumpin kampanja olisi tunnustanut tehneensä virheen, se yritti siirtää vastuuta demokraattien presidenttiehdokkaalle Hillary Clintonille.

Trumpin neuvonantaja Jason Miller väitti virheellisesti, että Obaman syntyperän kyseenalaistaminen olisi lähtenyt liikkeelle Hillary Clintonin vuoden 2008 vaalikampanjasta. Miller kiitteli Trumpia kiistan ratkaisusta.

Itse asiassa Obama julkisti itse jo vuonna 2008 synnyintodistuksen, josta ilmenee että hän on syntynyt Havaijilla Yhdysvalloissa.

Clinton pitää Trumpin tiimin lausuntoa riittämättömänä

Presidenttiehdokkaiden sanasota on jatkunut Clintonin palattua kolmen päivän sairauslomalta.

Clinton on jo arvostellut Trumpin kampanjan torstaista syntymätodistuslausuntoa.

– Vieläkään hän ei sanonut Havaiji, vieläkään hän ei sanonut Yhdysvallat. Ja tämä mieskö haluaa seuraavaksi presidentiksemme?, Clinton kysyi.