Lohko E - Tottenham, Monaco, Leverkusen, TsSKA Moskova

Tämä on ennakolta hyvin tasainen lohko. Todennäköisesti yksikään joukkue ei lohkoa dominoi vaan ristiin pelataan paljon. Tottenham on ehkä suurin suosikki menemään jatkoon: lontoolaisilla ei tosin ole juurikaan kokemusta Mestarien liigassa pelaamisesta, Eurooppa-liigasta kyllä. Oman mausteensa antaa se, että Spurs pelaa kotiottelunsa Wembleylla eli periaatteessa vieraskentällä. Wembley on suurempi kuin White Hart Lane, myös kentän osalta, joten tämäkin voi aiheuttaa totuttelua. Toisaalta, keskiviikon otteluun odotetaan paikalla 87 000 katsojaa, joten tuki on ainakin kohdallaan.

Lohkon muista joukkueista Leverkusen on nuori ja vahva joukkue, joka kehittyy koko ajan. Koti- ja vieraspelaamisen ero tullee olemaan huomattava, ainakin aiemmin on ollut näin. Monaco puolestaan yrittää kammeta PSG:tä Ranskan ykkösseuran paikalta ja nimilistan perusteella Monaco voisi hyvin jatkaa. TsSKA Moskovakaan ei ole mikään heittopussi. Varsinkin kotona, uudella stadionillaan, joukkuetta on hankala voittaa. Suomalaisittain lohko E on tietysti myös mielenkiintoinen, sillä jo avausottelussa nähdään Joel Pohjanpalon ja Roman Eremenkon kohtaaminen.

Lohko F - Sporting, Legia, Dormund, Real Madrid

Marssijärjestyksen pitäisi olla selvä. Hallitseva mestari Real Madrid on selkeä suosikki voittamaan lohkon. Jälleen kisaan palaava Borussia Dortmund on selvä kakkossuosikki. Kakkossijasta taistelee saksalaisten kanssa Sporting Lissabon, laatujoukkue sekin, mutta todennäköisesti joukkue jatkaa kauttaan keväällä Eurooppa-liigassa. Lohkon neljäs joukkue, Kasper Hämäläisen edustama Legia Varsova, tulee tuskin kovin montaa pistettä napsimaan, fanaattisesta kotiyleisöstä huolimatta.

Lohko G - Kööpenhamina, Brugge, Porto, Leicester

Lohkon mielenkiintoisin joukkue on Valioliigan mestaruuden sensaatiomaisesti voittanut Leicester. Moni odotti, että Leicester joutuisi todella taistelemaan päästäkseen jatkoon, mutta onnetar puuttui peliin. Lohko on suhteellisen helppo ainakin ajatellen kahta kärkisijaa ja Leicesterin materiaalia. Porto on brittien lisäksi vahvoilla jatkamaan, hyvänä ja kokeneena Mestarien liigan kävijänä. Club Brugge edustaa lohkossa belgialaista osaamista, mutta ilman Belgian muualla pelaavia tähtiä. Brugge on tarjolla lohkon kolmoseksi, sillä FC Kööpenhaminan kohtalona on haastaa pisteiden valossa vain Brugge. Jonkin verran pisteitä menee lohkossa sikin sokin, mutta tuskin niin paljoa että Leicesterin ja Porton jatkopaikka olisi uhattuna.

Lohko H - Sevilla, Lyon, Dinamo Zagreb, Juventus

Lohkon tahtipuikkoa heiluttaa Juventus. Joukkue on monen mielestä jopa vahvempi kuin viime vuoden ryhmä, siitäkin huolimatta, että pari nimipelaajaa lähti. Italian ylivoimainen hallitsija on viime vuosina hankkinut niin paljon kokemusta Mestarien liigasta, ettei mikään tule siellä yllätyksenä. Lisäksi seinävarma maalitykki Gonzalo Higuain tulee olemaan vahva: näkisin, että Juventuksella on hyvät saumat jopa välieriin asti. Eurooppa Liigan kestovoittaja Sevilla aloittaa ainakin syksyllä tässä arvokkaammassa kisassa ja kaiken järjen mukaan pelien pitäisi jatkua myös keväällä Mestarien liigassa. Lyon ei ole takavuosien vireessä eikä uuden hulppean stadionin myötä tuleva lisäraha vaikuta vielä. Lohkon neljäs joukkue, Dinamo Zagreb, ei ole ensimmäistä kertaa mukana, mutta vieläkään ei ole kroaattien aika. Täydellisellä onnistumisella joukkue saattaa olla mukana kamppailussa kolmannesta sijasta.

**Jari Litmanen
**Kirjoittaja on Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija