Trump on aiemmin muun muassa sanonut, että Hillary Clintonilta puuttuu kestävyyttä ja että hän joutuu ottamaan päivänokosia.
Kun Clintonin keuhkokuume tuli julkisuuteen, Trumpin twitter-tili oli silminnähtävän hiljaa. Tällä kertaa hänen kampanjansa halusi suhtautua hienotunteisesti Hillary Clintonin terveydentilaan, ja työntekijöitä oli kielletty kommentoimasta asiaa kielteisesti sosiaalisessa mediassa.
CNN:n haastattelemien kampanjalähteiden mukaan kieltoa on alleviivattu uhkauksella työsuhteen päättymisestä.
Trump: Parane pian!
Maanantaina Trump antoi Fox-tv-yhtiölle haastattelun, jossa hän toivoi vastaehdokkaansa paranevan pian ja kertoi, että hän julkaisee kohta lisää tietoja omasta terveydentilastaan.
Jos 70-vuotias Trump valitaan, hän olisi vanhin koskaan ensimmäiselle kaudelle presidentiksi nimitetty. Tähän saakka ennätystä on pitänyt hallussaan Ronald Reagan, joka vuonna 1981 oli ensimmäiselle kaudelle virkavalaa vannoessaan 69-vuotias. 68-vuotias Clinton olisi toiseksi vanhin.