Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta valitsi keskiviikkona yksimielisesti keskustan Matti Vanhasen puheenjohtajakseen. Vanhanen vaihtoi tehtäviä Antti Kaikkosen (kesk.) kanssa – täma valittiin kevätistuntokaudella keskustan eduskuntaryhmän johtoon.
Matti Vanhanen arvelee uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja lain nykyisestä laajemmasta aseellisen avunannon mahdollisuuksista työllistävän ulkoasiainvaliokuntaa eniten syksyn aikana. Oman lisänsä tuovat tietysti myös Britannian ero EU:sta ja Turkin uusi tilanne.
Vanhasen puheenjohtajuuden aluksi ulkoaisainvaliokunnan uudeksi jäseneksi valittiin myös kokoomuksen entinen puheenjohtaja Alexander Stubb, joka on toiminut aiemmin sekä pää- että ulkoministerinä.
Vanhanen valittiin keskustan kesäkuisessa puoluekokouksessa myös puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Vanhanen myöntää, että valiokunnan puheenjohtajuus ja ehdokkuus voivat tuottaa vaikeuksia pitää kaksi roolia erillään. Hän muistuttaa kuitenkin, että pääministeriys ja ehdokkuus vuoden 2006 presidentinvaaleissa onnistui häneltä.