Keskustan pielavetinen kansanedustaja Elsi Katainen arvioi työllisyysasioiden nousevan vahvasti esille kotimaan politiikassa syksyn aikana. Eduskunta aloittaa syysistuntokautensa tiistaina.
Katainen iloitsee kilpailukykysopimuksen etenemisestä. Hallituksen pitkään valmistelema asia on saatu hyvin eteenpäin.
Ylen Savo-Karjalan kansanedustajatentissä maanantaina ollut Katainen on tyytyväinen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) nyt reilun vuoden jatkuneeseen hallituskauteen.
– Paljon on tehty ja kun tehdään niin sattuu ja tapahtuu. Nyt on viety suuria uudistuksia eteenpäin. On tunnustettu ja tunnistettu Suomen vaikea tilanne.
Kolmatta vaalikautta eduskunnassa istuva Katainen muistuttaa, että työllisiä on nyt 33 000 enemmän kuin vuosi sitten. Silti 50 000 työpaikkaa on edelleen auki.
– Siinä on selkeä kohtaamisongelma. On paljon työttömyyttä, mutta silti työpaikkoja auki yrityksissä. On muistettava, että pk-sektori on suurin työllistäjä Suomessa. Yritysten toimintaedellytyksien parantaminen on yksi keino parantaa työllisyyttä. 72 prosentin työllisyysasteeseen on toki matkaa, mutta parempaan päin on suunta, sanoo Katainen.