Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula patistaa Kymenlaaksoa yhteisiin ratkaisuihin sote-valmistelussa.
Kouvolassa maanantaina vieraileva Rehula sanoo, että Kouvolan kaavailema yhteisyritys yksityisen kanssa sote-palvelutuotannossa kuuluu kunnallisen itsehallinnon piiriin.
– En ole tullut tänne oppimestariksi. Samalla sanon, että Kouvolassakin kannattaa katsoa tulevaisuuteen päätöksiä tehtäessä.
Toinen Kymenlaaksossa paljon keskusteluttanut aihe sote-valmistelussa on ollut, säilyykö nykyisen kaltainen yhteispäivystys jatkossakin Kouvolassa vai ei.
– Toivon saavani pöydälleni lausunnon, jossa on selvästi määritelty työnjako maakunnassa ja jossa on kaikkien kuntien hyväksyntä eli nimikirjoitukset alla, sanoo perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.).
Ministeri kertoo kuulleensa ristiriitaisia tietoja, että onko tällaista sopua vai ei. Ministeri vastaanotti muun muassa 4800 nimen adressin päivystysasiassa.
– Välillä kuulen, että tällainen maakunnan sopu on, mutta minulla on toisenlaisiakin tiedustelutietoja.
Rehula puhui maanantaina ministeriön sote-kiertueella Kouvolassa. Ennen puhettaan hän tapasi alueen sote-asiantuntijoita ja päättäjiä, kuten esimerkiksi Carean toimitusjohtajan Annikki Niirasen, Kotkan palvelujohtajan Jorma Haapasen sekä Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Jari Larikan.
– Oli hyvä tavata esimerkiksi Larikka kasvokkain. Välillä on tunne, että olemme julkisuudessa puhuneet toistemme ohi.
Sote-lainsäädäntö, noin 800 sivua, on lähtenyt juuri kymmenen viikon lausuntokierrokselle. Eduskuntaan lakipaketti on tarkoitus tulla vielä tämän vuoden puolella.