Keski-Italiaa ravisteli keskiviikkona maanjäristys. Perjantaina alueelle julistettiin poikkeustila. Järistys vaati satoja kuolonuhreja. Kuvat ennen ja jälkeen näyttävät tuhot idyllisellä vuoristoseudulla. Yle kysyi tutkijan vinkit siihen, miten turistimatkalla voi varautua maanjäristykseen. Maa on järissyt Italiassa tuhoisasti aiemminkin. Muun muassa 1900-luvun tuhoisin maanjäristys sattui Messinansalmessa, Italian eteläosassa joulukuun 1908 lopussa.

Suomea maailmalla edustavat suurlähettiläät kokoontuivat alkuviikosta Helsinkiin. Suurlähettiläspäivillä puhuivat niin pääministeri Juha Sipilä (kesk.), ulkoministeri Timo Soini (ps.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kuin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.).

Sipilä sanoi Euroopan unionin etsivän suuntaa, mutta korosti EU:n olevan Suomelle tärkeä turvallisuusyhteisö. Ulkoministeri Soinin viesti oli tältä osin sama. Soini myös vilautti aina kiinnostavaa Nato-korttia, tai tarkemminkin ovea, joka on syytä pitää auki. Mykkänen kertoi Suomen ja Venäjän kauppasuhteiden olevan mainettaan paremmassa kunnossa.

– Yksittäinen lakanaan pukeutunut hölmö ei tee koko kansasta rasisteja, kokoomuksen nokkamies Orpopuolestaantotesi ja toivoi flirttailun rajojen sulkemisella ja EU-erolla loppuvan.

Tiistaina puheensa piti tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka muun muassa arvosteli poliittisessa kriisissä tarpovaa Euroopan unionia, murehti maailman kahtiajakoa ja totesi, ettei terrorismi ole hallitsematon luonnonvoima.

EU:n tulevaisuutta pohtivat alkuviikosta myös Italian, Ranskan ja Saksan johtajat. Ranskan presidentti François Hollande varoitteli presidentti Niinistön tavoin jakautuneisuuden vaaroista. Tapaaminen italialaisella Ventotenen saarella myös käynnisti Saksan liittokanslerin Angela Merkelin Euroopan kiertueen. Britannian brexit-äänestyksen jälkeen EU:lle uutta suuntaa etsivän Merkelin visiitit selittynevät ainakin sillä, että EU:n toimintakyvyn ja koossapysymisen varmistaminen on Saksalle hyvin, hyvin tärkeää. Euroopan kiertuetta seurasivat taustakeskustelut Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Hollanin johtajien kanssa Berliinin lähistöllä.

– Keskustelimme työtavoista, missä meidän täytyy toimintaa parantaa ja miten kansalaisten luottamus palautetaan, pääministeri Sipilä kertoi.

Saksa oli uutisotsikoissa myös selvästi synkemmän aiheen tiimoilta. Tällä viikolla suomeksi julkaistu kirja Gestapo – Natsi-Saksan salaisen poliisin historia kertoo, että Gestapo ei suinkaan pitänyt koko Saksaa kauhun vallassa, vaan otteet vaihtelivat sen mukaan kuka joutui Gestapon tähtäimeen.

– Ilmiantojen perusteella näkee, että natsihallinto oli suosittu, kirjan kirjoittanut historiantutkija ja professori Frank McDonough sanoo.

Viime viikolla 25-vuotista itsenäisyyttään juhli Viro,tällä viikolla Ukraina.

– Sinä päivänä tuntui siltä, että koko maailmassa on rauha, muisteli itsenäisyyttä juhliva pariskunta Ylelle.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi Kiovan kaduille vyörytettiin raskasta sotakalustoa ja presidentti Petro Porošenko vakuutti, että Ukrainan lippu vielä jonain päivänä liehuu Krimillä ja Venäjän tukemien joukkojen valvomilla alueilla Itä-Ukrainassa. Heti seuraavana päivänä Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi Ukrainaan rajautuvat eteläisen sotilaspiirin joukot välittömään taisteluvalmiuteen niiden toimintakyvyn tarkastamiseksi.

Kohu musliminaisille suunnitelluista burkini-uimapuvuista jatkui. Kymmenet eteläranskalaiset kaupungit ovat kieltäneet sen käyttämisen uimarannoillaan. Perjantaina Ranskan hallinto-oikeus kuitenkin linjasi, että kuntien pitää sallia kokovartalouimapukujen käyttö. Burkinin suunnittelijan mukaan ranskalaiset ovat ymmärtäneet vaatteet tarkoituksen väärin. Ranskalaispoliitikkojen kommentit ovat kuitenkin vain kiihdyttäneet burkini-uimapukujen myyntiä.

Kuluneen viikon hienoin, ja hurjin, video on takuulla tässä. Siinä norjalainen maastopyöräilijä Eirik Ulltang hyppää 400 metrin korkeudella olevalta vuorenhuipulta toiselle.