Ministeri- ja tuomarivalan torstaina vannovan Pirkko Mattilan työläin tehtävä on – kuinkas muuten – vielä pahasti kesken olevan sote-uudistuksen vieminen loppuun. Juha Sipilän hallituksen sopiman aikataulun mukaan valmista pitäisi tulla vuoden sisällä.
Aikataulu onkin ainoa selkeä tavoite uudistuksen läpiviemisessä. Alkukesällä julkaistut sisältölinjaukset tuottanevat vielä pitkiä kiistoja hallitusryhmien välillä.
Kokoomus on korostanut tulevassa palvelutuotannossa kansalaisten valinnanvapautta 18 sote-alueen sisällä. Keskusta ja perussuomalaiset eivät ole valinnanvapaudesta yhtä innostuneita.
Virastaan luopuva Hanna Mäntylä pilkkasi jo viime vaalikaudella, ollessaan parlamentaarisen sote-työryhmän jäsen, kokoomuksen linjaa haluksi jakaa maa 18 Attendo-alueeseen. Pohjoismaista hyvinvontiyhteiskuntaa puolustava Pirkko Mattila on epäilemättä samoilla linjoilla.
Keskustan peruspalveluministerin Juha Rehulan vetämä hallituksen sote-valmisteluryhmä saa Mattilan lisäksi uuden jäsenen kokoomuksen sisäministeristä Paula Risikosta, jolla on paljon kokemusta valmistelusta jo edellisen hallituksen ajoilta. Risikko muistetaan muissa puolueissa jokaisen asian riitauttajana, joten hallituksen erimielisyyksistä kuultaneen vielä pitkään.
Sopu suurista linjoistakaan ei vielä tuota valmista uudistusta. Eduskunta saa vielä paljon työtä uudistuksen yksityiskohdista. Pelkästään uusi yhteinen tietokonealusta sosiaali- ja terveyshallinnon kirjaville järjestelmille vaatii ministeriön laskelmien mukaan 170:n voimassa olevan lain muuttamista.