Itärajan kaupungeissa Lappeenrannassa ja Imatralla ei olla luovuttu toivosta tehdä pakollinen ruotsin kielen opiskelu valinnaiseksi.
Lappeenrannassa toivo on pistetty hallitusohjelmassa mainittuun kielikokeiluun. Pakollisen ruotsin sijasta koulussa voisi valita vaikka venäjän kielen.
– Tämä kielikokeilu olisi juuri sellainen, että se tarjoaisi mahdollisuuden korvata nimenomaan toisen kotimaisen kielen opiskelun. Ylimääräistä venäjän kielen opiskeluahan me voimme jo nyt järjestää ilman mitään kokeilua, Lappeenrannan perusopetusjohtaja Mari Routti sanoo.
Itärajan kaupungit ehdottivat joitakin vuosia sitten ruotsin kielen tekemistä valinnaiseksi. Tämä ehdotus ei saanut silloin valtiovallan tukea. Sen jälkeen hallitus on vaihtunut.
Kielikokeilua valmistellaan
Imatran kaupunginjohtajan Pertti Lintulan mukaan tarve on kuitenkin edelleen olemassa.
– Kyllä täällä tarvitaan edelleen ulkomaisten kielten taidon parantamista, erityisesti tietysti venäjän kielen, Lintunen sanoo.
Kielikokeilua valmistellaan opetusministeriössä. Ministeriöstä asiaa ei haluta keskeneräisenä kommentoida.
Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran mukaan valmisteilla on jonkinlainen ehdotus pakkoruotsin korvaamisesta tietyissä kunnissa.
– Kysymys on ruotsin tekemisestä valinnaiseksi toisen asteen koulutuksessa siis ammattikouluissa ja lukioissa joissakin kunnissa. Asian valmistelu on kuitenkin kesken ja esimerkiksi sen perustuslain mukaisuutta ei ole vielä varmistettu, Kopra sanoo.