Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on pitänyt talouspuheensa Michiganissa Detroitissa torstaina. Clinton kritisoi puheessaan ankarasti vastaehdokas Donald Trumpin taloudellisia suunnitelmia.
Hän sanoi Trumpin käyttävän vaalikampanjaa vain itsensä kaltaisten rikkaiden ihmisten vahvistamiseen.
– Trump antaisi veroalennuksia suurille yrityksille, miljonääreille ja Wall Streetin johtajille. Voimme kutsua Trumpin linjaa ”Trumpin porsaanreiäksi”.
Puheessaan hän sanoi linjansa auttavan enemmän Yhdysvaltain keskiluokkaan kuin republikaanien ehdokkaan Donald Trumpin linja.
– Trump ei tarjonnut mitään varteenotettavaa työtätekeville perheille. Ei mitään opintolainoista, lääkkeiden hinnoista, ei mitään maanviljelijöistä tai kamppailevista maaseudun yhteisöistä, Clinton listasi Trumpin talouslinjan heikkouksia. Hillary Clinton sanoi oman linjansa auttavan enemmän keskiluokkaa.
– Meidän tulee vihdoin tehdä viennistä kannattavaa, sanoi Clinton ja kertoi vastustavansa kaikkia vapaakauppasopimuksia, jotka lisäävät työttömyyttä ja pienentävät palkkoja. Lisäksi Clinton ehdotti puheessaan lapsivähennyksen korottamista.
Clintonin puhe ei linjannut uudenlaista talouspolitiikkaa, vaan se oli enemminkin suora vastaväite "verovallankumoukselle”, jonka Trump linjasi puheessaan maanantaina.