Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump näyttää saavan osakseen yhä voimakkaampaa vastustusta oman puolueensa sisältä.

Viidenkymmenen kansallisen turvallisuuden parissa työskentelevän tai työskennelleen, republikaanipuolueeseen kuuluvan henkilön allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä ei säästellä sanoja.

Kirjeen mukaan Trump olisi "holtittomin presidentti Yhdysvaltain historiassa" ja "vaarallinen presidentti, joka riskeeraisi kansallisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin".

Allekirjoittajat ilmoittavat, etteivät he äänestä Donald Trumpia presidentiksi.

Kirjeessä todetaan myös, että "Trumpilta puuttuvat ominaisuudet, arvot ja kokemus, joita presidentiltä vaaditaan". Allekirjoittajien mielestä Trump ei tiedä tarpeeksi Yhdysvaltain perustuslaista, laeista tai instituutioista.

Kirjeessä mainitaan esimerkkeinä Trumpin kompastuskivistä uskontoihin liittyvä suvaitsevaisuus, lehdistönvapaus ja oikeuslaitoksen riippumattomuus.

Allekirjoittajien joukossa on arvovaltaisia henkilöitä, kuten tiedustelupalvelu CIA:n entinen johtaja Michael Hayden. Allekirjoittajista löytyy turvallisuusalan konkareita myös mm. Pentagonista ja kotimaan turvallisuudesta vastaavasta virastosta.

Turvallisuusalan vaikuttajien kirjeestä Trumpille kertovat mm. Britannian yleisradioyhtiö BBC ja The New York Times -lehti.