Keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen tuomitsee Helsinkiin kaavaillut kaupunkibulevardit. Vanhasen mielestä uusien asuinalueiden rakentamisessa tulisi kaupunkibulevardien sijaan mieluummin hyödyntää koko Uuttamaata nykyistä laajemmin.
– Helsinki rakentaa nykyään sellaisella tavalla kunnallistekniikkaa, että lopputulos on kallista asumista. Suurin osa väestönkasvusta suuntautuu palvelualalle, jossa palkat ovat verraten alhaisia, mutta alueet rakennetaan nykyään juristeja, insinöörejä ja lääkäreitä varten, sanoo Vanhanen Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.
Vanhanen liputtaa vapaan liikkuvuuden puolesta. Jokaisen pitää saada valita asuinpaikkansa.
– Pitää hyödyntää koko Uuttamaata paremmin ja hyväksyä se, että myös kumipyöräteiden varsille voidaan rakentaa merkittävästi. Tällöin voitaisiin ottaa käyttöön alueita, joissa ei tarvita kalliita investointeja, pölysuojauksia ja melusuojauksia, Vanhanen korostaa.
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja vihreiden Anni Sinnemäki ei niele Nurmijärvellä asuvan Vanhasen kritiikkiä.
– Tavallisten ihmisten tarpeisiin näitä suunnitelmia on tehty, Sinnemäki vastaa Vanhaselle.
Sinnemäen mukaan kaupunkibulevardien varteen rakennettavat asunnot rakennetaan niin hyvin, että pöly ja melu eivät haittaa.
– Itse asiassa uskon, että kaupunkibulevardeista tulee erittäin viihtyisiä asuinalueita, Sinnemäki sanoo.
Helsinki suunnittelee muuttavansa nykyiset sisääntuloväylät katumaisiksi ajoradoiksi, joiden varsille rakennetaan asuntoja kymmenille tuhansille ihmisille. Helsinki satsaa tulevaisuudessa entistä enemmän autojen sijaan raideliikenteeseen.