Lohi otti blogikirjoituksessaan kantaa Liikenne- ja viestintäministeriön muistioon, jossa esitetään kahta vaihtoehtoista mallia, nykyisen viisipäiväisen jakelun säilyttämistä tai siirtymistä kolmipäiväiseen jakeluun. Lohen mukaan kirjepostin määrä on romahtanut niin dramaattisesti, että Postin on pakko miettiä palveluiden järjestämistä uudella tavalla.

Lohen mielestä pitäisi harkita mallia, jossa esimerkiksi harvaanasutun Lapin haja-asutusalueilla jakelu säilyisi viisipäiväisenä. Kaupunkialueilla jakelupäiviä olisi kolme ja jakelupäivien ulkopuolella oman postinsa voisi hakea asiamiespostista. Maaseudulla asiamiespostit ovat niin kaukana, että jakelupäiviä ei saa Lohen mielestä vähentää.

Lohi kannattaa myös lokerikkojakeluun siirtymistä kerrostaloissa. Hän muistuttaa, että muualla Euroopassa posti jaetaan kerrostalon alakerrassa oleviin lokerikkoihin, joihin mahtuvat myös pienet paketit, jotka eivät postiluukusta mahdu.