Tilanne kärjistyi kesäkuussa, kun Marlén Timonen lähetti viranhaltijoille sähköpostia, jossa hän arvosteli ja nimitteli hallituksen varajäsentä, kokoomuksen Janne Jukkolaa. Hallitus kävikin maanantaina pitkän, neljä tuntia kestäneen keskustelun sisäisistä pelisäännöistä. Kaikki jäsenet sitoutuvat jatkossa niihin.

Lisäksi Timonen on sopinut kohun nostaneen sähköpostiviestin kokoomuksen varajäsenen, Janne Jukkolan kanssa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veikko Laitila vakuuttaa, että eteenpäin mennään nyt hyvässä yhteishengessä.

– Päätöksentekokyky on ollut kohtalainen koko ajan, mutta henkilöiden välinen kemia ja pelisääntöjen unohtaminen ovat aiheuttaneet tilanteen kriisiytymisen. Maanantaina asioista puhuttiin kuitenkin oikeilla nimillä, joten epäselvyyksiä ei olisi pitänyt jäädä.

Ylimääräisen hallituksen kokouksen tavoitteena oli löytää sopu, eikä erottaa ketään. Vielä muutama viikko sitten puheenjohtaja Laitila lähetti medialle tiedotteen, jossa hän kertoi Marlén Timosen toimintatapojen jo pitkään varjostaneen hallituksen sisäistä luottamusta. Tiedotteen olivat allekirjoittaneet kaikki hallituksen jäsenet, paitsi Timonen.

Kriisin keskiössä itse ollut Timonen on aiemmin kiistänyt toimineensa sovittujen pelisääntöjen vastaisesti. Asioiden pöydällejättämiset ja eriävien mielipiteiden ilmaisemiset kuuluvat Timosen mielestä demokratiaan. Kärkevistä sähköposteista hän myöntää, että olisi voinut muutaman lauseen kirjoittaa toisin.

Nyt kuitenkin syvällisten keskustelun jälkeen ristiriidat on unohdettu.

Veikko Laitila uskoo vakaasti, että hallitus on toimintakykyinen.

– Seuraavat viikot ja kokoukset näyttävät, miten yhteishenki toimii. Sitoumus kaikilta jäseniltä on tähän ainakin saatu, huomauttaa puheenjohtaja.