Uuden maakuntajohtajan valinta etenee vauhdilla Kanta-Hämeessä. Viisi Hämeen liiton maakuntajohtajaksi hakevaa henkilöä haastatellaan perjantaina 5. elokuuta.
Haastateltavat ovat arkkitehti Anna-Mari Ahonen ja hallintotieteiden maisteri Karoliina Frank Hämeenlinnasta, diplomi-insinööri Matti Lipsanen Akaasta, valtiotieteiden maisteri MA Antton Rönnholm Helsingistä sekä eversti Pekka Järvi Hattulasta.
Painotetaan maakuntatietoutta ja hyviä verkostoja
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Marjo Kotioja-Partasen (kok.) mukaan on tärkeää, että uusi johtaja pääsee aloittamaan työnsä täysipainoisesti mahdollisimman nopeasti. Kotioja-Partanen itse painottaa maakuntajohtajan valinnassa sekä Kanta-Hämeen että meneillään olevan sote- ja maakuntauudistuksen tuntemusta.
– Niinikään hyvät verkostot sekä omassa maakunnassa että sen ulkopuolella ovat tärkeitä, sanoo Kotioja-Partanen.
Nykyinen maakuntajohtaja Timo Reina siirtyy Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi viikon kuluttua (8.8.). Uuden maakuntajohtajan valitsee Hämeen maakuntavaltuusto 1.9.2016. Maakuntajohtajan toimi on määräaikainen vuoden 2018 loppuun saakka.
Edit 2.8. klo 10.01: Juttuun lisätty viidennen hakijan nimi julkistuksen jälkeen.