Yhdysvaltain perustuslain taskuversiosta on tullut hittituote Amazon-verkkokaupassa. Vain yhden dollarin hintainen ja 52-sivuinen kirjanen nousi lauantai-iltana Amazonissa kymmenen myydyimmän kirjan listalle.
Yllättävä kiinnostus pientä lakikirjaa kohtaan syntyi pian sen jälkeen, kun Irakin sodassa kaatuneen sotilaan isä Khizr Khan piti puheen demokraattien puoluekokouksessa viime torstaina. Hillary Clintonia presidentinvaalikisassa kannattava Khan on ammatiltaan lakimies ja epäili puheessaan, ettei republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ole koskaan lukenut Yhdysvaltain perustuslakia.
– Donald Trump, pyydät amerikkalaisia luottamaan sinuun tulevaisuutensa suhteen. Anna kun kysyn, oletko koskaan edes lukenut Yhdysvaltain perustuslakia? Voin ilolla lainata sinulle oman kopioni, Khan sanoi puheenvuorossaan, joka on katsottavissa esimerkiksi uutiskanava CNN:n sivuilta.
Samalla Khan kaivoi povitaskustaan perustuslakikirjasen. Ele synnytti demokraattien puoluekokousväessä raikuvat suosionosoitukset. Nyt Khanin taskulakikirjan kaltaisen kirjasen myynti on nuossut Amazonissa räjähdysmäisesti. Tarkkoja myyntilukuja ei kuitenkaan ollut vielä sunnuntaiyönä Suomen aikaan saatavilla, mutta kirja oli edelleen Amazonin 10. myydyin.
Puheessaan Khan kertoi, miten hänen poikansa kuoli kuusitoista vuotta sitten 27-vuotiaana sotilaskapteenina Irakissa itsemurhapommituksessa. Muslimiperheen isä kehotti puheessaan Trumpia vierailemaan sodassa kaatuneiden hautausmaalla, jotta presidenttiehdokas näkisi miten Yhdysvaltoja puolustaneiden joukossa on ihmisiä kaikista uskonnoista, etnisistä taustoista ja sukupuolista. Presidentinvaalien esivaalien aikaan Trump esitti muslimeille porttikieltoa Yhdysvaltoihin.