Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump kertoo perjantaina, kenet hän on valinnut varapresidenttiehdokkaakseen. Julkistus tapahtuu New Yorkin Manhattanilla kello 18 Suomen aikaa. Trump kertoi asiasta Twitterissä.

Vahvoja ehdokkaita uskotaan olevan ainakin Indianan kuvernööri Mike Pence, New Jereseyn kuvernööri Chris Christie sekä edustajainhuoneen entinen puhemies Newt Gingrich. Yle esittelee kärkiehdokkaita.

Trump vahvistetaan ensi viikolla ehdokkaaksi republikaanipuolueen puoluekokouksessa Clevelandissa Ohiossa. Hänen odotetaan valitsevan puolueen vallanpitäjiä miellyttävän henkilön.

Lähipiiri jakaantunut

Trump sanoi keskiviikkona punnitsevansa enää muutaman ehdokkaan välillä.

– Olen tehnyt karsintaa. Heitä [mahdollisia ehdokkaita] on kolme, ehkä neljä. Mutta omassa mielessäni pohdin varmaan enää kahta, hän sanoi Fox-uutiskanavalle.

Politico-verkkolehden tietojen mukaan Trumpin lähipiiri ja avustajat ovat erimielisiä sopivasta ehdokkaasta. Trumpin vävy ja kampanjan johtohahmo Jared Kushner ei halua ehdokkaaksi Chris Christietä, jonka toimitti syyttäjänä hänen isänsä vankilaan vuonna 2005.

Trumpin ykkösavustaja Paul Manafort taas vastustaa Newt Gingrichiä, jonka räiskyvää persoonallisuutta on vaikea hallita. Trumpin lähipiiri kokoontui keskiviikkona Indianaan, jossa Trump on oleskellut Mike Pencen vieraana.

Lopulta päätös on kuitenkin yksin Trumpin käsissä. Hänet tunnetaan nopeista liikkeistään ja taidostaan johdatella mediaa, joten ehdokkaaksi saattaa päätyä aivan yllättäväkin nimi.