Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi tänään torstaina ulkoministeri Timo Soinin (ps.) Britannian vierailua.

"Edellytän, että Suomen ulkoministeri edustaa sekä kotimaassa että ulkomailla yksiselitteisesti hallituksen linjaa", Orpo twiittasi.

Heti Brexit-kansansäänestyksen ja EU-johtajien huippukokouksen jälkeen tehty matka on herättänyt kummastusta. Ihmetystä herätti myös, mikä oli Soinin rooli.

Soini kertoi torstai-iltana STT:lle, että oli matkalla puolueen puheenjohtajana.

– Toiminnassani ei ole mitään moitittavaa, ulkoministereilläkin on vapaa liikkuvuus, kommentoi Soini STT:lle.

Orpo tuomitsi taannoin tiukkasanaisesti perussuomalaisten puolueleiristä kuuluvat vaatimukset EU-kansanäänestyksen järjestämisestä.

– Minä pidän tätä kansanäänestyskeskustelua vastuuttomana. Joka kerta kun Suomessa puhutaan näin, ja se tulee hallituspuolueiden piiristä, se vaikuttaa negatiivisesti meidän näkymiin, kehitykseen, huteraan orastavaan talouskasvuun, investointipäätöksiin. Sen takia minusta tällaisia puheenvuoroja ei kannattaisi käyttää, Orpo sanoi Ylen haastattelussa Brysselissä.