Lähipäivien merkittävä asia kokoomuksen tuoreen puheenjohtajan Petteri Orpon työlistalla on puolueen ministerivalinnat. Siis mitä muuta tapahtuu kun Orpo itse siirtyy valtiovarainministeriksi Alexander Stubbin tilalle.

Jo iltapäivällä Orpo joutunee perehtymään myös hallituksen päiväkohtaisiin asioihin. Sen lisäksi, että Orpo tapaa pääministeri Juha Sipilän, kokoontuu myös hallituksen johtokolmikko ensimmäistä kertaa uudessa kokoonpanossa: Juha Sipilä, Timo Soini ja Petteri Orpo.

Hallitus vastaa tiistaina kristillisdemokraattien, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n välikysymykseen maatalousyrittäjien huonosta taloustilanteesta. Tämäkin asia lienee keskustelulistalla. Sipilä sanoi sunnuntaina, että hallituksella on paljon päätettävää ennen kesätaukoa.

Sipilän ja Orpon tapaamisessa ja todennäköisesti myös johtokolmikon tapaamisessa puhuttaneen myös hallituksen ja hallituspuolueiden puheenjohtajien työtavoista, koska Orpo tulee uutena johtotrion työskentelyyn.

Tapaamisessa lienee tarve myös hahmotella ministerivaihdoksien aikataulua.

Risikko: Ministeriarvailuihin ei kommentoitavaa

Viikonloppuna käynnistyivät myös arvelut kokoomuksen ministerivaihdoksien nimistä. Yksi arvuuttelujen kohde on eduskunnan varapuhemies Paula Risikko. Risikko oli ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja liikenne- ja kuntaministerinä Alexander Stubbin hallituksessa.

Ministeritehtävän kiinnostukseen varapuhemies Paula Risikko vastasi lyhyesti tekstiviestitse, että siihen teemaan hänellä ei taida olla mitään kommentoitavaa.