Mistä on kyse?
Kunnanjohtaja Olli Riikonen ilmoitti keväällä olevansa ehdolla keskustan puoluesihteerin tehtävään. Nyt kampanjointityö on viittä vaille tehty.
– Kyllä tässä runsaat kaksikymmentä tilaisuutta on, missä on muiden ehdokkaiden kanssa kierretty ympäri Suomen esittäytymässä. Tässä on vielä kahden päivän kova rutistus edessä, pitäisi jaksaa ihmisiä jututtaa ja kampanjaa tehdä. Se on tällaiselle virkatyöhön tottuneelle vähän vieraampi tontti, tämä itsensä myyminen, Riikonen pohti puoluekokouksen alla perjantaina.
Puoluesihteerin tehtävä kiinnostaa monestakin syystä.
– Totta kai kiinnostaa se, että se on valtakunnallinen tehtävä. Ollaan tekemässä suuria yhteiskunnallisia uudistuksia, kuntia ja maakuntia koskien. Koen että itselläni on jonkun verran kokemusta ja näkemystä niistä tehtävistä, Riikonen perustelee.
Jos Olli Riikonen valitaan keskustan puoluesihteeriksi, on edessä iso muutos.
– Puoluesihteerin tehtävä on päätoiminen työ, eli kunnanjohtajan tehtävästä silloin luopuisin. Tehtävä on toki ollut mieluinen, mutta jos ei muuta haluaisi tehdä, niin ei tietysti olisi tässä kisassa mukana. Olen sen valinnan tehnyt, että tässä haluan olla mukana ja katsoa mihin se riittää. Sen mukaan sitten eletään.