Kahdeksanvuotias Kaisa odotti kukkakimppu kädessään, koska tulisi hänen vuoronsa.
Tyttö oli juuri käynyt kampaajalla, hänen hiuksensa oli leikattu lyhyiksi. Päällä oli tilaisuutta varten ostetut uudet vaatteet, jotka oli mietitty tarkkaan. Vaaleanpunaisen hameen seuraksi oli valittu siihen sopiva pusero, ja molemmat oli kirjailtu kauniisti.
Seremonia pidettiin Naantalin linja-autoasemalla. Oli kesäkuun 17. päivä vuonna 1985.
Kun tuli Kaisan vuoro, hän asteli presidenttiparin luokse ja ojensi kukkakimpun Tellervo Koivistolle.
– En muista, että olisin uskaltanut sanoa juuri mitään. Tellervo Koivisto oli kauhean ystävällinen ja kiitti kauniisti kukista, Kaisa muistelee.
Tärkeä päivä
On perinne, että kun presidenttipariskunta saapuu kesäasunnolleen Kultarantaan, luovuttaa nuori naantalilainen presidenttiparille kukkatervehdyksen. Kaisa ei vieläkään tiedä, miksi juuri hänet valittiin tehtävään 31 vuotta sitten.
Kun Kaisalle kerrottiin tehtävästä, hän joutui miettimään asiaa.
– Olen luonteeltani tosi harkitsevainen, ja olin sitä jo silloin. Ensimmäinen reaktioni oli, että täytyy miettiä. Ehkä koin, että tämä on niin iso asia, että on odotettava yön yli. Sen jälkeen suostuin, Kaisa kertoo.
Mauno Koivisto oli astunut presidentiksi vuonna 1982. Pieni Kaisa oli ehtinyt seurata Koiviston uraa jo jonkin aikaa – niin kuin nyt vain pieni tyttö voi presidentin uraa seurata.
Aikaa ennen Mauno Koivistoa ei Kaisa oikeastaan edes muista.
– Hän oli minulle se ainoa presidentti. Oli kunnia-asia päästä häntä tapaamaan, Kaisa kertoo.
Vaikka Kaisa oli vasta kahdeksanvuotias, hän ymmärsi, kuinka ainutlaatuinen henkilö presidentti on. Kovin moni muu ei päässyt häntä tapaamaan niin lähietäisyydeltä.
Se oli pienelle tytölle tärkeä juttu.
Kaisa kertoo, että hänelle jäi presidentistä positiivinen vaikutelma. Nyt, vuosia myöhemmin, hän kuvailee Mauno Koivistoa ystävälliseksi ja lämpimäksi.
– Vaikka hän olikin suuri mies ja presidentti, jäi hänestä todella lämmin vaikutelma. Ehkä hänen murteellaan ja olemuksellaan oli osuutta asiaan, Kaisa sanoo.
Arvostus kasvaa
Kaisa Sipponen palaa tuohon kesäpäivään muistoissaan aina kerran vuodessa. Silloin, kun presidenttipariskunta saapuu kesänviettoon Naantaliin.
Hän seuraa mielenkiinnolla, kuka kukat minäkin vuonna ojentaa.
– Kun aikaa kuluu, sitä päivää arvostaa enemmän ja enemmän. Tapahtuma on vain kerran vuodessa, ja joka vuosi yksi tyttö tai poika pääsee ojentamaan kukkia. On tosi upeaa, että tällainen perinne on säilynyt.