Ylen A-studiossa vieraillut Hannu Hyvönen sanoo, että jos hallitus tosissaan harkitsisi alasajoa, se lopettaisi louhinnan heti.

– Alasajoa tällä päätöksellä ei toteuteta. Vaan jatketaan louhintaa ja uusien kasojen tekoa. Eli jatketaan sitä juuri, joka kuluttaa eniten valtion rahaa. Toivon, että eduskunta tarkistaa määrärahan käyttöä siten, että sitä ei käytetä louhintaan.

Hyvönen arveleekin, että päätöksen tarkoitus on huijata kansanedustajat antamaan esitetyn lisärahoituksen. Hallitus esittää 144 miljoonan euron lisäpääomaa.

– Käytännössä se menee tämän toiminnan ylösajon jatkamiseen. Tämä on talvivaaralainen tyypillinen vedätys.

Kansanedustaja ja eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) puolestaan tyrmää huijausväitteen ja sanoo edustajien hankkivan tietonsa itse, asiantuntijoita kattavasti kuuntelemalla. Hallituksen päätöstä hän puolustaa:

– Nyt heillä (yrityksellä) on aikaa näyttää, saadaanko tämä prosessi ihan oikein toimimaan kestävällä tavalla. Jos ei saada toimimaan, niin silloin tietysti määräajan jälkeen alkaa alasajo.

Aalto: käsittämätöntä syyttää hallinto-oikeutta

Elinkeinoministeri Olli Rehnin sanavalinnat päivän tiedotustilaisuudessa herättivät myös keskustelua. Rehn sanoi, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kaivoksen ympäristöluvista "tappoi käynnissä olleet lupaavat neuvottelut yksityisten sijoittajien kanssa". Kansanedustaja Touko Aalto (vihr.) kritisoi Rehnin kommenttia:

– Minun mielestäni ministeriltä on käsittämätöntä syyttää hallinto-oikeutta Talvivaaran ongelmista. Kysymys on kuitenkin siitä, että eduskunta on säätänyt lainsäädännön, jolla suojellaan Suomen puhtaita vesiä.

Mauri Pekkarinen puolestaan painotti Rehnin itsensäkin vakuuttaneen, että hän kunnioittaa vallan kolmijako-oppia.

– Minä ymmärsin niin, että hän ei moittinut päätöstä, jonka Vaasan hallinto-oikeus teki. Hän vain totesi, että siitä nyt vain seuraa kerta kaikkiaan se, minkä hän sanoi.

Pekkarisen kanssa samoilla linjoilla oli myös Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Janne Känkänen:

– Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen myötä käytännössä ympäristölupatilanne vaikeutui siinä määrin, että lupaavasti käynnissä olleet neuvottelut yksityisestä rahoituksesta katkesivat siinä vaiheessa.