Poliisien määrä tulevaisuudessa puhutti kansanedustajia tiistaina sisäisen turvallisuuden selonteosta käydyssä keskustelussa.
SDP arvosteli hallituksen toimia poliisien riittävän määrän turvaamiseksi. SDP:n kansanedustaja Mika Kari sanoi ryhmäpuheenvuorossa, että hallituksen kehyslinjauksilla poliiseja on tulevaisuudessa jopa alle 6 500. SDP vaatii, että poliiseja pitää olla vähintään 7 200. Tämä on 200 enemmän kuin sisäisen turvallisuuden selonteossa esitetään.
Kristillisdemokraattien kansanedustajan Päivi Räsäsen mukaan turvallisuudesta huolehtiminen on valtion ydintehtävä, eikä siitä pidä tinkiä suhdanteiden mukaan.
– Pidemmällä aikavälillä emme saa tyytyä 7 000:een. Tavoite on asetettava vähintään nykytasolle, Räsänen sanoi ryhmäpuheenvuorossa.
Vihreät jakoi huolen kaduilla ja kenttätyössä toimivien poliisien määrästä koko Suomessa. Vihreiden mukaan poliisien määrää ei pidä enää vähentää, vaan kenttätyössä toimivien poliisien määrää pitäisi voida tulevaisuudessa kasvattaa.
Viime torstaina eduskunnalle annetussa sisäisen turvallisuuden selonteossa linjataan, että vuonna 2020 Suomessa on määrä olla noin 7 000 poliisia. Tällä hetkellä Suomessa on noin 7 250 poliisia.
Orpo: Tarvitaan priorisointia
Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan poliisien määrä on myös hallituspuolueiden huolenaihe. Orpo sanoi, että kehyslinjaus tehtiin ennen kuin selonteko valmistui. Tuleva sisäisen turvallisuuden strategia vaikuttaa määrärahoihin tulevaisuudessa.
– Me olemme jo tälle vuodelle nostaneet merkittävästi aloituspaikkoja Poliisiammattikorkeakouluun ja sitä pitää jatkaa, Orpo sanoi.
Orpo piti tärkeänä pohdintaa siitä, mihin poliisin resursseja kannattaisi keskittää. Orpon mielestä yhteiskunnan pitää ottaa kantaa siihen, mitä rikoksia poliisin pitäisi ensisijaisesti selvittää.
– Tarvitaan jonkinlaista priorisointia, Orpo sanoi.
Orpon mukaan tämä voisi auttaa säilyttämään poliisin luottamuksen vaikeassa taloustilanteessa.
SDP ja perussuomalaiset ottivat yhteen
SDP:n syyttävä sormi osoitti erityisesti perussuomalaisia kohtaan. SDP muistutti, että viime vaalikaudella perussuomalaiset teki välikysymyksen poliisien määrästä, mutta on nyt muun hallituksen mukana vähentämässä poliisien määrää.
– On riski, että poliiseja tullaan irtisanomaan, jos ei tehdä uusia päätöksiä. Pikkurikoksia ei tutkita ja maaseudulla poliisien tulo kestää, sanoi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Perussuomalaiset puolustautui sanomalla, että taloustilanne on nyt vaikeampi kuin viime vaalikaudella ja että hallitus on pysäyttämässä poliisien määrän vähenemisen.
– Välikysymykset eivät käännä Suomen suuntaa, vaan toiminta hallituksessa, sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.