Mistä on kyse?
Rauman kaupunginvaltuuston voimasuhteet muuttuvat, kun kokoomuksen ryhmä pienenee yhdellä ja vihreiden kasvaa yhdellä edustajalla.
Syynä muutokseen on se, että kokoomusta valtuustossa edustanut Marja-Leena Alho siirtyi vt. sosiaali- ja terveysjohtajaksi. Hänen tilalleen varsinaiseksi valtuutetuksi nouseva Tuija Salo on kertonut liittyvänsä vihreiden valtuustoryhmään sitoutumattomana valtuutettuna.
Salo oli vuoden 2012 kuntavaaleissa ehdolla kokoomuksen listalla. Hän ilmoittaa luopuvansa paikasta kokoomuksen valtuustoryhmässä, koska ei ole enää vuoteen ollut puolueen jäsen.
Kokoomus yhä toiseksi suurin
Kokoomuksen valtuustoryhmä on pienentynyt vaalien jälkeen. Edellisen kerran ryhmästä lähti entinen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jyrki Santala, joka perusti oman valtuustoryhmän. Santala tosin on edelleen kokoomuksen jäsen.
Vaaleissa kokoomus sai valtuustoon 11 paikkaa. Nyt Raumalla on yhdeksän kokoomusvaltuutettua. Vihreillä on jatkossa kolme valtuutettua. Kokoomus on edelleen Rauman toiseksi suurin puolue, sillä keskustalla on seitsemän paikkaa.
SDP:llä on Rauman valtuustossa selvä ykköspuolueen paikka 18 edustajalla. Yhdessä vanha Rauman politiikan voimakaksikko SDP–kokoomus pystyy edelleen viemään läpi päätöksiä valtuustossa, sillä puolueilla on enemmistö, 27 paikkaa 51 valtuutetun valtuustossa.