Kuntaliitto, toimitusjohtaja Jari Koskisen johdolla patistaa kuntia pohtimaan kunnan roolia kuntalaisten elämässä mielellään jo nyt, vaikka kaikkia sote- ja maakuntauudistuksen tuomia muutoksia ei ole tiedossa.

Suurin huoli uuden mallin tuomissa muutoksissa on sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksien poistuminen kuntien budjeteista. Kuntien budjeteissa soten osuus voi olla jopa yli puolet, toisten hieman vähemmän.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen sanoo edessä olevan vaikea laskutoimitus, kun keskenään hyvinkin erilaisia kuntia pyritään kohtelemaan tasapuolisesti.

– Joillekin (kunnille) veroprosentin laskeminen merkitsee enemmän kuin toisille. Tämä vaatii kyllä melkoista laskuharjoitusta ja työtä, että löydetään sellainen tasapainoinen ratkaisu millä tässä siirtymäaikana kuntien välisiä eroja tasoitetaan.

Ei kuntaverokatolle

Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen ei kannata sote-uudistuksen yhteydessä erillistä kuntaverokattoa. Julkisuudessa on pelätty kokonaisveroasteen nousevan sen jälkeen kun uudet itsehallintoalueet aloittavat toimintansa ja sosiaali-ja terveystoimi siirtyy pois kuntien budjeteista.

– Se olisi aika tuhoisaa siinä mielessä, että silloin kuntien tärkein tulonlähde lukittaisiin. Kunnilla ei olisi yhtään liikkumavaraa, tapahtui mitä tahansa. Sillä olisi riski myös rahoitusmielessä, että miten kunnat ja Kuntarahoitus saisivat rahoitusta.

Koskisen mielestä verokattoa ei tarvita vaan kunnat tulevaisuudessakin miettivät itse tarkkaan mikä on verotuksen taso jolla rahoitetaan kunnan tehtävät.

Tulevaisuuden kunta

Sote- ja maakuntauudistuksella voi myös olla vaikutuksia innostukseen osallistua kunnalliseen päätöksentekoon. Vielä ei tiedossa, mitä sote- ja maakuntauudistus tarkalleen tarkoittaa kuntien näkökulmasta ja miten muutokset aiotaan viedä eteenpäin,mutta Jari Koskinen olettaa, että vuoden 2017 kuntavaaleihin mennessä kaikki yksityiskohdatkin ovat jo tiedossa.

Koskisen mukaan jo nyt olisi hyvä aloittaa pohdinta, millainen on tulevaisuuden kunta. Kuinka suuria ovat valtuustot ja mitä lautakuntien tarvitaan, kun sosiaali- ja terveystoimi on uusien itsehallintoalueiden vastuulla.

Jari Koskisen mukaan silloin olisi hyvä olla myös pohdittuna, miten suhtaudumme päättäjiin, jotka istuvat monella eri tasolla (kunta-maakunta-eduskunta) päättämässä osin omissakin asioissa.

– Ehkä olisi hyvä miettiä, että olisiko hyvä jollakin tavalla rajata vaalikelpoisuutta. Välillä voi tulla intressiristiriitojakin. Tätä keskustelua on syytä käydä, vaikka se on arka aihe demokratiassa, jossa kansalaisilla on oikeus olla ehdokkaina, Koskinen sanoo.

Kuntaliitto maakuntien edunvalvojaksi?

Kuntaliitto valmistautuu uuteen aikaan myös organisaationa. Jari Koskinen sanoo Kuntaliitolla olevan paljon osaamista ja ammattitaitoa niillä osa-alueilla, joita nyt ollaan siirtämässä maakunnille. Koskisen mukaan olisi luontevaa, että Kuntaliitto voisi jatkaa neuvonantajana myös maakunnille, ettei ainoa neuvoja olisi tulevaisuudessa ministeriöt.

– Yksi tavoite on, että me edustettaisiin tulevaisuudessa maakuntia, sillä ne tehtävät mitkä maakunnille siirtyy tässä uudistuksessa, meillä on jo nyt siihen osaamista ja ammattitaitoisia ihmisiä ja tietysti kokemusta niin edunvalvonnasta kuin kuntien palvelutehtävistä ja kehittämisestäkin. Luulen, että jos tulevaisuudessa maakunnat tarvitsevat apua niin ehkä ne helpommin saisi sitä Kuntaliitosta kuin ministeriöistä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen sanoo.

Mullistavia muutoksia

Lapin kuntapäiviltä Rovaniemeltä tavoitettu Kemijärven kunnanjohtaja Atte Rantanen uskoo, että muutokset mullistavat kuntia enemmän kuin moni osaa vielä edes aavistaa.

– Se on suurempi savotta kuin me kuuna päivänä edes osataan miettiä. Kuka tekee, missä, millä palvelutasolla, miten siirtyy kiinteistöt miten siirtyy henkilöstö. Tällä hetkellä siinä on enemmän kysymyksiä kuin on vastauksia.

Muutos kuntien tehtäviin on joka tapauksessa dramaattinen – mutta hämärän peitossa

– Mehän ei oikeastaan tiedetä mitä kaikkea se tuo tullessaan. Me tiedetään se, että verotusoikeuteen tulee muutoksia, me tiedetään että kaupunki ei jatkossa osallistus sote-puolen asioihin, ei terveydellisen puolen eikä varsinaisen sote-puolen. Tässä tapahtuu myös omaisuuden suurjako. Miten se kompensoidaan kunnille?

– Tää on vähän niin kun iso santalaatikko, jossa reunat on vasta hahmotettu mutta sisältö puuttuu, Rantanen hahmottaa.

Maakuntajohtaja kaipaa vauhtia

Maakuntajohtaja Mika Riipi on samoilla linjoilla. Kunnilla on edessään työtä, työtä ja työtä.

– Se on valtava muutos. Kyllä tämä haastaa lappilaisetkin kunnat pohtimaan mikä on sen uuden lappilaisen kunnan ydin jos se ei ole enää palvelutuotanto. Se on minun mielestä silloin se elinvoima.

Moneen kysymykseen ja toivottavasti kaikkiin saadaan vastaukset kun uudistukset etenevät. Maakuntajohtajan iso toive olisi saada hommaan vauhtia.

– Kyllä tässä toive on nyt ihan aidosti, että valtio mahdollisimman nopeasti valmistelisi sote-valmistelulain, rahoituslain ja maakuntalain jotta me pääsisimme sitten pikkaisen tarkemmalla seulalla tekemään omaa valmistelua, maakuntajohtaja Mika Riipi sanoo.