Liikenne- ja viestintäministeriön syksyllä asettaman parlamentaarisen työryhmän toimikauden piti päättyä toukokuun lopussa. Nyt toimikautta on jatkettu kesäkuun loppuun saakka.

Työryhmän tehtävänä on selvittää Yleisradion julkisen palvelun tehtävän laajuutta, toteuttamistapaa ja rahoituksen tasoa, sekä arvioida miten eduskunnan omistajaohjaus toteutetaan.

Työryhmän puheenjohtajana toimii kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen. Marraskuussa toimintansa aloittaneessa työryhmässä on jäseniä kaikista eduskuntapuolueista.