Raumalainen ex-kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi huomasi jo koulun penkillä, että hänellä on lahjoja ihmisten kasvojen piirtämiseen. Ahvenjärven mielestä ihmisten piirtäminen ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan piirtäjällä pitää olla taito myös panna merkille sellaisia kasvojen piirteitä, joita voi sopivasti korostaa.
– Kyky nähdä on karikatyyripiirtäjän tärkein ominaisuus. Tekniikan hankkiminen ei ole iso juttu, mutta näkemiseen pitää tehdä töitä, Ahvenjärvi sanoo.
Karikatyyreistä syntyi lopulta Ahvenjärven rakas harrastus, joka kuitenkin uhkasi vaipua unholaan kansanedustajan työkiireiden takia.
Täyttämässä eduskuntatyön kokoista aukkoa
Eduskunnasta putoaminen vuosi sitten muutti kuitenkin Sauli Ahvenjärven elämäntilanteen lähes täysin. Nyt piirtäjän kynästä syntyy karikatyyreja lähes päivittäin. Viimeisen vuoden aikana Ahvenjärvi on ehtinyt piirtää jo parisataa karikatyyria, pääasiassa poliitikoista.
– Toisaalta he ovat vanhoja työkavereita ja mielenkiintoisia persoonia. Kuvaan yritän saada jotain sellaista, mikä luonnehtii hänen ajatuksiaan ja poliitikot ovat tässä suhteessa hyviä kohteita.
Ahvenjärvi sanoo myös muistelevansa mennyttä edustajakauttaan piirtäessään vanhojen työkavereidensa kuvia. Varsinaiseksi surutyöksi hän ei kuitenkaan piirtämistään kutsu, vaikka eduskuntatyön päättyminen jättikin melkoisen aukon elämään.
– Varmasti se on täyttänyt jotain tyhjää. Oikein hyvällä tavalla kuitenkin ja olen ollut iloinen itsessäni siitä, että minulla on ollut aikaa piirtää.
Julkisesti esillä puoluelehdessä
Päätyökseen Sauli Ahvenjärvi kouluttaa tulevia merikapteeneja Satakunnan ammattikorkeakoulussa Raumalla. Siihen virkaan hän palasi välittömästi eduskunnan jälkeen. Valtakunnantason politiikassa hän on yhä mukana kristillisdemokraattien varapuheenjohtajana.
Ahvenjärven karikatyyreja voi bongata muun muassa kristillisdemokraattien puoluelehdessä, jolla on oikeus käyttää piirroksia esimerkiksi poliitikkojen lainausten yhteydessä. Lisäksi Ahvenjärven piirroksia on esillä sosiaalisessa mediassa.
– Mullahan on koko ajan näyttely menossa myös Facebookissa. Sieltä tulee palautetta. Onpa joku napannut kuvansa profiilikuvakseenkin. Yleensä palaute on positiivista, Ahvenjärvi kertoo.