Mistä on kyse?

Perussuomalaisten satakuntalaiskansanedustaja, eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen tiesi etukäteen liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) kohutuista esityksistä, väittää Helsingin Sanomat.

Helsingin Sanomien lähteiden mukaan hallituksen keskustalähteistä vakuutetaan, että Berner kertoi suunnitelmistaan etukäteen sekä perussuomalaisten ministeriryhmälle että Ari Jaloselle. Berner toi maanantaina julkisuuteen esitykset taksiliikenteen vapauttamisesta ja liikenneväylien yhtiöittämisestä.

Lehden mukaan perussuomalaisten ministeriryhmä sai Berneriltä esityksen aineiston myös kirjallisena etukäteen. Perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon mukaan puolueen eduskuntaryhmä ei ole käsitellyt asiaa. Yle sai Ari Jalosen kiinni iltapäivällä.

– Olen tiennyt ehdotuksista, mutta en kannata niitä, Jalonen toteaa.

Perussuomalaiset tyrmäävät

Puolue on ilmoittanut, että Bernerin esitykset eivät ole hallituksen kanta eivätkä ne etene. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja puolueen puheenjohtaja Timo Soini ovat tuominneet Bernerin esitykset taksiliikenteen vapauttamisesta ja liikenneväylien yhtiöittämisestä.

Perussuomalaiset ovat arvostelleet liikenneministerin menettelytapoja ja pitäneet niitä omavaltaisina. Satakunnan perussuomalaisten puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti arvosteli tiistaina esityksiä jyrkin sanoin Facebookissa ja piti niitä mahdottomina.

– Bernerin esitykset nyt vaan ovat täysin mahdottomia, miten keskustan ministeri voi tällaisia ehdottaakaan! Joutsenlahti kirjoittaa.

Lisätty klo 17:47 Jalosen kommentti, kun hänet saatiin kiinni.