Pääministeri Juha Sipilän mukaan hallitus ei ole käsitellyt VR:n pilkkomista tytäryhtiöiksi.
– Jos VR:n pilkkominen olisi hallituksen keskusteluissa jossakin vaiheessa, sen tietäisin, koska olen omistajaohjauksesta vastaava ministeri, Sipilä (kesk.) toteaa.
– Me teemme nyt omistajaohjausstrategiaa, siellä ei puhuta yhtiön sisäisistä asioista. Tämä keskustelu liittyy siihen, millä tavalla vapautamme junaraideliikennettä kilpailulle, niiden keskustelujen aika on kesällä, pääministeri sanoo.
Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että keskustalainen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tahtoo pilkkoa valtion rautatieyhtiö VR:n. Lehden tietojen mukaan ministeriö ajaa VR:n vaunujen ja vetureiden siirtämistä erilliseen yhtiöön. Yhtiö vuokraisi kalustoa eteenpäin raideyhtiöille.
Myös Bernerin vetämä liikennekaarihanke on herättänyt toraa hallituksen sisällä. Kyse on mm. taksiliikenteen osittaisesta avaamisesta kilpailulle, jota hallituspuolue perussuomalaiset vastustaa.
Sipilän mukaan tora on kuitenkin turhaa. Kehysriihessä sovittiin hankkeen lausuntokierrokselle lähettämisestä.
Perussuomalaisten puheenjohtajan ulkoministeri Timo Soinin mukaan kehysriihessä sovittiin selvittämisestä, eikä mistään sen tarkemmasta.
– Selvittämisestä on sovittu. Me emme ole koskaan sopineet siitä, että taksiliikennettä vapautetaan. Tämä liikennekaarihan ei ole hallituksen esitys, vaan ministerin esitys, Soini jyrähtää.
Päivitetty 20.4. klo 6.20: Täsmennetty liikennekaarihankkeen sisältöä.