Finavian aluelennonjohdon Tampereen Aitovuoressa sijaitsevien tilojen myynti nousi julkisuuteen maaliskuun puolivälissä. Ihmetystä herätti julkinen myynti-ilmoitus, jossa tilojen kerrottiin vapautuvan kokonaan vuonna 2018, vaikka Finavian ja Suomen Lennonjohtajien Yhdistyksen sopimuksen mukaan päätös mahdollisesta siirrosta tehdään vasta vuonna 2018.

Pirkanmaalaiset kansanedustajat jättivät aiheesta kirjallisen kysymyksen. Vastauksessaan ministeri Anne Berner kiistää, että tilojen myynti tai myynti-ilmoitus ottaisi kantaa aluelennonjohdon jatkoon Tampereella. Ministerin mukaan myyntiesitteen sanamuotoa on kuitenkin nyt tarkistettu, koska aiemman muotoilun perusteella on tehty asiasta virheellisiä tulkintoja.

Berner toteaa vastauksessaan, että Finavian käytössä olevat tilat ovat toiminnan laajuuden huomioiden tarpeettoman suuret ja kustannuksiltaan kalliit. Toiminnan tehostamiseksi Finavia on pitänyt perusteltuna myydä kiinteistöt ja rakennukset sekä jäädä osaan tiloista vuokralaiseksi.

Kirjallisen kysymyksen olivat allekirjoittaneet kansanedustajat Pauli Kiuru (kok.), Arto Satonen (kok.), Sami Savio (ps.), Lea Mäkipää (ps.), Sari Tanus (kd.), Sofia Vikman (kok.) ja Ilmari Nurminen (sd.).