Hämeenlinnan uusi kaupunginhallitus valittaneen maanantai-iltana suhteellisella vaalilla. Valtuustoryhmillä ei ole yksimielisyyttä kaupunginhallituksen muodostamisesta.

Tästä syystä uusi hallitus valitaan suhteellisella vaalilla, suljettuna lippuäänestyksenä. Yle Hämeenlinnan tietojen mukaan listoja on ainakin kaksi.

Kokoomuksella, sosialidemokraateilla ja vihreillä on oma listansa ja Pro Hämeenlinnalla omansa. Hämeenlinnan poliittisten kiistojen takana on useita asioita, mutta merkittävin niistä on ollut tappelu suurautokauppahankkeen eli Sunny Car Centerin ympärillä.

Suhteellista vaalia on viimeksi käytetty luottamuselinten valinnassa Hämeenlinnassa 2000-luvun alussa.