Puoluejohtajien ensimmäisessä väittelyssä hallituksen ajamista uudistuksista on odotettavissa jännitteitä moneen suuntaan.

Illan keskustelussa näkee, miten kolme ässää pärjäävät opposition tulituksessa. Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne pääsee toivomaansa tilanteeseen ja kohtaa suorassa tv–väittelyssä pääministeri Juha Sipilän (kesk.). Lisää ärhäkkyyttä keskusteluun voi tuoda se, että paikkansa jättävät puoluejohtajat Paavo Arhinmäki ja Carl Haglund voivat kerrankin esiintyä paineitta.

Omiensa arvostelema ja haastettu kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on jäsenistönsä syynissä suorassa lähetyksessä. Keskustelussa voi myös tarkkailla, miten hallitusrintama vetää yhtä köyttä, koska sitä puristavat sisäiset paineet. Kokoomuksen ex-puheenjohtajan Pertti Salolaisen mukaan hallituksessa on oltu 2-1 -tilanteessa. Keskusta ja perussuomalaiset ovat toisella puolella ja kokoomuslaiset ovat kokeneet olevansa toisella puolella. Asetelma on näkynyt ainakin kilpailukykysopimuksen linjauksissa sekä kehysriihen ja soten valmistelussa.

Tiukin vastakkainasettelu on kuitenkin hallituksen ja opposition välillä. Tällä hetkellä perusporvarihallituksen ja punaviheropposition välistä ideologista taistelua voisi kuvata otteluna, jossa toinen haluaa suuren valtion ja toinen pienen valtion. Toinen karsii menoja, toinen nostaisi veroja. Tämä on tietysti kärjistys, koska puolueiden välillä ja sisällä on näkemyseroja.

Viime kesänä työnsä aloittanut Sipilän perusporvarihallitus on ajanut useita suuria uudistuksia, joita voi hyvällä syyllä sanoa historiallisiksi. Pakkolaeilla vauhditettu kilpailukykysopimus, korkeakoulu–uudistus leikkauksineen, soten tuoma valinnanvapaus ja julkisten yhtiöiden perustaminen terveyspalveluihin sekä valtion liikennemonopolin avaus kilpailulle - kaikkien uudistushankkeiden taustalla on vahva ideologinen perusajatus. Hallitus haluaa tehostaa julkisen sektorin toimintaa tai vähentää sitä nostamalla sen rinnalle kirittäjäksi yksityisen sektorin toimijoita.

Pääministeri Juha Sipilä ei ole epäröinyt puolustaa uudistuksiaan poikkeuksellisilla keinoilla. Sipilän viime syksyn suoraa tv-puhetta seurasi 1,5 miljoonaa katsojaa. Sipilä nostatti puheessa kansan kriisitunnelmaa dramaattisilla lauseilla.

– Näin emme voi jatkaa. Rahat loppuvat. Nyt on korkea aika miettiä missä mennään. Emme pääse pakoon tosiasioita, Sipilä sanoi.

Soteuudistuksen tökkiessä viime marraskuussa Sipilä ilmoitti marssivansa presidentin puheille, jos kokoomus ei hyväksy 18 maakunnan mallia.

Illan Vaalien välissä –lähetykseltä ja sen päähenkilöiltä, puolueiden puheenjohtajilta, voi siis syystä odottaa tiukkaa keskustelua ja vahvoja poliittisia linjauksia. Millainen Suomi ja julkinen talous meillä on tulevina vuosina?

Vaalien välissä -ohjelma Ylen TV1:llä tänään torstaina kello 21:05–22:30. Uusinta huomenna perjantaina kello 15:20–16:45.