– Kolme, kaksi, yksi, tyynysota, hihkuu nainen Clevelandissa, Yhdysvaltain Ohiossa ja soittaa torvea. Tyynyt alkavat heilua samantien.
Lauantaina seitsemättä kertaa järjestetty kansainvälinen tyynysotapäivä on The Urban Playground Movement -nimisen organisaation luomus.
Tapahtuman verkkosivujen mukaan päivään osallistujat ovat mukana luomassa popkulttuuria ja juhlimassa kotikaupunkiensa "urbaaneja olohuoneita". Verkkosivujen mukaan päivää vietettiin yli sadassa kaupungissa ympäri maailmaa.
Myös New Yorkin Washington Square -puistoon oli saapunut useita satoja ihmisiä tyynysotasille. Osa oli pukeutunut naamiaisasuun, joten New Yorkissa höyhenhyökkäyksen kohteeksi joutui muun muassa republikaanien presidenttiehdokkaaksi mieliväksi Donald Trumpiksi pukeutunut tyynysotaan osallistunut.
Berliinissä tyynysotapäivää vietettiin Brandenburgin porttien edustalla. Myös Hongkongissa ja Taiwanin Taipeissa tyynysotaan osallistui useita satoja ihmisiä. Hongkongissa tyynysotapäivän naamiaisasujen joukossa olivat muun muassa sarjakuvasankarit Batman ja Spiderman.
Kansainvälistä tyynysotapäivää vietettiin lauantaina myös Teurastamon pihalla Helsingissä.