Republikaanien presidenttiehdokkuudesta kisaava liikemies Donald Trump ei näytä osaavan päättää, mitä mieltä olla abortin rangaistavuudesta.

EnsinMSNBC-kanavan haastattelussa kiemurrellut Trumptuntui vastaavan, että abortin tehneitä naisia tulisi rangaista.

USA:n vaalit 2016

Ylen USA:n vaalit -sivustolta löytyvät tärkeimmät ja kiinnostavimmat käänteet Yhdysvaltain presidentinvaaleista 2016. Sivustolta löytyvät muun muassa nämä jutut:

Hillary Clinton ja Donald Trump jyräävät kohti ehdokkuutta – tässä esivaalien tuloslista.

Tämä juttu kertoo, kuinka monta puoluekokousedustajaa ehdokaskandidaateilla on takanaan.

Beyoncé ja Lady Gaga tukevat Clintonia – mutta ketkä julkkikset haluavat presidentiksi Trumpin?

Trumpin ja Hillaryn kannattajat kertovat videolla hyvin eri syitä, miksi fanittavat ehdokastaan.

– Kyllä. Jonkinlainen rangaistus, Trump vastasi häntä haastatelleelle Chris Matthewsille puolentoista minuutin jälkeen.

Siihen, pitäisikö rangaistuksen olla "pikkusakko vai kymmenen vuotta linnaa", olkiaan kohauttanut Trump ei osannut sanoa mitään.

Tämän jälkeen Trumpin esikunta julkaisi tiedotteen, jossa todettiin, että aborttikysymys tulee palauttaa osavaltioiden päätettäväksi. Trumpin mukaan hän oli tarkoittanut, että abortin suorittavia lääkäreitä tulisi rangaista, ei naisia.

Perjantaina Trumpilla oli aborttikysymykseen jälleen uusi mielipide.

– Lait on abortin osalta nyt asetettu ja ne ovat tällaiset siihen asti, kun niitä muutetaan. Olisi parempi, jos osavaltiot saisivat päättää asiasta. Mutta nyt lait on asetettu. Ja luulen, että meidän täytyy antaa sen olla niin, Trump kommentoi televisiokanava CBS:n haastattelussa.

Mutta vielä tämäkään ei riittänyt.

Haastattelun, joka televisioidaan Yhdysvalloissa kokonaisuudessaan sunnuntaiaamuna, jälkeen Trumpin kampanja julkaisi uuden tiedotteen, jossa selvennettiin jälleen Trumpin lausuntoja.

"Trump antoi täsmällisen arvion siitä, millainen laki on nykyisin ja teki selväksi, että lain on pysyttävä sellaisena – kunnes hän on presidentti. Sitten hän muuttaa lain niin, että osavaltiot voivat suojella syntymättömiä. Tässä ei ole mitään uutta tai erilaista."

Abortti laillistettiin Yhdysvalloissa vuonna 1973. CBS:n haastattelussa Trump toteaa myös, ettei ole erimieltä näkemyksestä, jonka mukaan abortin voi rinnastaa murhaan.