Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on myynyt Kempeleen-kotinsa, kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan kauppa on tehty maaliskuun 21. päivänä ja kiinteistön kauppahinta on ollut 570 000 euroa.

Maanmittauslaitoksen tietojen mukaan Sipilä puolisoineen ei olisi myynyt kokonaan 1,4 hehtaarin aluettaan, vaan kauppaan kuuluisi 1,08 hehtaaria, Ylelle kerrotaan.

Sipilän avustaja on vahvistanut Ilta-Sanomille, ettei Kempeleen-asunto ole enää pääministerin omistuksessa. Yle ei ole tavoittanut Sipilää tai hänen avustajiaan kommentoimaan asiaa.

Ilta-Sanomien mukaan kyseessä on sama talo, jonne oli määrä majoittaa turvapaikanhakijoita. Asia sai kosolti julkisuutta, kun Sipilä kertoi siitä Ylen Ykkösaamussa.

Tammikuussa hän ilmoitti Pääministerin haastattelutunnilla, että tarjous on yhä voimassa, mutta juuri tuolloin taloon ei pääsisi turvallisuussyistä.

– Suuren julkisuuden takia [muutto] ei ole nyt järkevää. Tuemme suuren lapsiperheen asumista muulla tavoin, kunnes viranomaiset arvioivat, että kotiimme on turvallista mennä, Sipilä sanoi.