Keskustan puoluehallitus vahvisti torstaina puolueen työvaliokunnan esityksen valita presidenttiehdokas vuoden 2018 vaaleihin jo ensi kesäkuun puoluekokouksessa. Toistaiseksi ehdokkuutta on tavoittelemassa vain puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen.
Ilmoittaessaan ehdokkuudestaan Vanhanen sanoi jättävänsä ryhmäjohtajan tehtävät jo huhtikuun aikana, jotta saisi aikaa kampanjointiin puolueen esivaalissa.
Muut ehdokkaat ovat antaneet odotella itseään, mutta Vanhanen luopuu nykytehtävistään joka tapauksessa.
– En ole ajatellut sitä, että jos esivaaleja ei tule, miten se sitten vaikuttaa lähinnä toukokuuhun. Mutta kyllä se vaihdos tulee, se on joka tapauksessa varma. Pärjään esivaalissa tai en, niin ryhmäjohtaja vaihtuu.
Keskustan moninkertainen presidenttiehdokas, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on parhaillaan perustamassa uutta puoluetta, jossa hänen näkemyksillään olisi enemmän painoarvoa. Hän toivoo sitä paitsi presidentti Sauli Niinistön jatkavan tehtävässään.