Euroopan pohjoislaidalle kantautuvien uutiskuvien perusteella on vaikea saada kokonaiskuvaa siitä, mitä Yhdysvaltojen presidentinvaalivuosi pitää sisällään. Onko maailman ainoa supervalta saamassa nokkamiehen, joka pui miehisiä ominaisuuksiaan julkisesti ja uhkaa rakentaa muurin maan ympärille?

Hämeenlinnan kasvatti Reijo Lindroos on asunut viisi vuotta Ylen kirjeenvaihtajana Yhdysvalloissa. Hän palasi hiljattain juttumatkalta Floridasta. Pitääkö Suomessa olla kiinnostunut siitä, mitä meren takana tapahtuu?

– Yhdysvallat on tällä hetkellä maailman ainoa suurvalta, ja se on mukana kaikessa. Syyriassa, Irakissa, Ukrainassa ja muutenkin Euroopassa monin tavoin. Yhdysvaltalaiset hävittäjät ja panssariajoneuvot ovat tulossa kesällä Suomeen, maan kauppasuhteet ovat myös tärkeät. On hyvä seurata kuka suurvaltaa johtaa, luettelee Reijo Lindroos.

Yhdeksänkymmentä prosenttia vaalituloksesta tiedetään jo etukäteen, sillä puoluekanta kulkee suvussa.

– Voi sanoa, että näin on ollut toisesta maailmansodasta lähtien. Jos demokraatti solmii avioliiton republikaanin kanssa, sitä ei suku välttämättä hyvällä katso. Toisin sanoen, kymmenen prosenttia ratkaisee sen, kenestä tulee Yhdysvaltoihin seuraava presidentti. Näitä vaa'ankieli-osavaltioita ovat Florida, Ohio, Pohjois-Carolina ja Virginia, ehkä myös Illinois, avaa Reijo Lindroos.

Suorapuheisuus vetoaa ja kauhistuttaa

Mitä täällä Suomessa olisi hyvä ymmärtää amerikkalaisesta elämänmenosta, että uutiset avautuisivat hieman paremmin?

– Yhdysvalloissa on meneillään iso muutos, johon republikaaniehdokas Donald Trumpin suosio pitkälti perustuu. Autoteollisuuden ja teknologiateollisuuden työpaikkoja on karannut Meksikoon, Kiinaan ja Intiaan, ja näiden paikkojen takaisinsaaminen on Trumpin viesti. On helppo sanoa, että työpaikat saadaan takaisin, mutta käytännössä se on tietysti vaikeaa. Mutta tämä sanoma uppoaa työpaikkansa menettäneisiin ihmisiin, sanoo Reijo Lindroos.

– Toinen muutos liittyy rahaan. Vaikka maan taloudella menee hyvin, talous kasvaa ja työttömyys on matalalla, se ei näy tavallisen työntekijän kukkarossa. Asuntojen arvot ovat pudonneet ja palkat laskeneet; kyseessä on keskiluokan talouskriisi. Esivaaleissa on annettu ymmärtää, että prosentti kansasta on saanut talouskasvun hedelmät, mutta tavalllisen amerikkalaisen kukkarossa se ei näy, kertoo Reijo Lindroos.

Esivaalien aikana käytetyt sanavalinnat Yhdysvalloissa saavat kotoiset huutelumme vaikuttamaan lähinnä lasten riitelyltä.

– Donald Trumpin sanomiset nousevat otsikoihin myös Yhdysvalloissa. Häntä vihataan, arvostellaan ja ihaillaan samaan aikaan. Suorapuheisuus on sekä vetovoimaista että ärsyttävää. Yhdysvalloissa kaivataan kovasti muutosta, ja Donald Trump saa ihmiset innostumaan. Hän puhuu sitä kieltä, mitä kotinsa tai työpaikkansa menettänyt ihminen ymmärtää. Demokraattien ehdokas Hillary Clinton ei ole pystynyt innostamaan ihmisiä samalla tavalla, valottaa Reijo Lindroos.

Hillary Clinton varma, Donald Trumpilla vielä matkaa ehdokkaaksi

Viisi vuotta Ylen kirjeenvaihtajana Yhdysvalloissa asunut Reijo Lindroos muistuttaa, että varsinkin Donald Trumpilla on matkaa varsinaiseen presidenttiehdokkuuteen.

– Donald Trumpin ehdokkuuden tiellä on vielä monta mutkaa, Hillary Clintonin ehdokkuutta pidän varmana. Uskoisin, että kielenkäyttö kohenee, kun jäljellä on enää kaksi ehdokasta. Ei tällaisella linjalla voi jatkaa, jos vastassa on arvostettu ja kokenut Clinton. Toisaalta, jos suorapuheisuutta muuttaa liikaa, sekin aiheuttaa tyytymättömyyttä. Pidän Donald Trumpia täysin mahdollisena ehdokkaana, sanoo Reijo Lindroos.

Esivaaleissa ehdokkaat ovat vierailleet kaikissa osavaltioissa. Syyskuussa alkaa tiivis kahden kuukauden vaalikampanja, jossa kierretään vähemmän ja pääpaino kampanjassa siirtyy tv-väittelyihin ja sosiaaliseen mediaan.

– Ehdoton haitta on, jos ehdokas polttaa käämit pienistäkin henkilökohtaisuuksiin menemisistä. Katsoja miettii, että eihän näin voi olla, jos pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi. Tv-väittelyiden merkitystä ehkä hiukan liioitellaan, mutta siinä voi yrittää todistaa, että "on ihan toisenlainen kuin se kuva, joka minusta on julkisuudessa annettu", kuvaa Reijo Lindroos.

Somessa tavataan

Reijo Lindroos ennakoi sosiaalisen median roolin olevan todella merkittävä tämän vuoden presidentinvaalikampanjassa.

– Somella oli merkitystä Barack Obaman kampanjassa, ja nyt varsinkin Trump on osoittautunut todella taitavaksi Twitterin käyttäjäksi. Tässä suhteessa Hillary Clintonilla on matkaa kirittävänä. Mutta Clintonin puheistakin on löytynyt sopivasti Twitteriin mahtuvaa kamaa: "Presidentin pitää johtaa, hän ei saa nolata", naurahtaa Lindroos.

Hiljattain juttumatkalta Yhdysvalloista palannut Lindroos sanoi erään haastateltavan todenneen: "Tulipa presidentiksi kuka tahansa, vaalikampanjoista on tulossa hyvää tv-viihdettä".

Uutispätkät, raportit ja nettivideot saattavat hermostuttaa, pelottaa ja ärsyttää. Onko sillä loppujen lopuksi väliä, kenestä Yhdysvaltain presidentti tulee?

– Presidentin liikkumatila on loppujen lopuksi aika pieni. Suurista asioista on päätettävä yhteistyössä kongressin kanssa. Retoriikka voi olla kovaa ja esimerkiksi siirtolais-, kauppa- ja maahanmuuttopolitiikassa voi tulla jotain muutoksia. Mutta suurissa päätöksissä vaaditaan aina kongressissa määräenemmistö, jota harvoin yhdellä puolueella on. Presidentin ympärillä on myös asiantunteva esikunta, enkä usko, että kovin suuria muutoksia ulkopolitiikassa on luvassa näiden vaalien jälkeen, arvioi Ylen erikoistoimittaja Reijo Lindroos.