Hallitukselta kuluu vielä jonkin verran aikaa, ennen kuin se voi laskea ammattiliittojen vaatimien veronkevennysten ja lisäleikkausten perumisen vaikutukset valtiontaloudelle.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi kokoomuksen puheenjohtajapäivillä Hämeenlinnassa, että hallitus on kuitenkin kaikin tavoin valmis tulemaan palkansaajajärjestöjä vastaan yhteiskuntasopimuksen synnyttämiseksi.

Sitä ennen hallitus haluaa kokonaiskuvan tilanteesta ja tekee välitilinpäätöksen asiassa kahdessa kohdassa, nyt kesäkuussa ja toisen kerran hallituksen puoliväliriihen aikana maaliskuussa 2017. Sitä ennen lupauksia veronkevennyksistä tai leikkausten perumisista ei voi tehdä.

– Voin vakuuttaa teille, että teemme kaikkemme sen eteen, että voimme tuolloin tehdä veronkevennyksiä sovitulla tavalla ja perua leikkaukset sovitulla tavalla.

Stubbin mukaan se on hallituksen tahtotila ja tavoite ja koko Suomen tulevaisuuden mittari.

– Kaikki riippuu siitä, millä kunnianhimon tasolla yhteiskuntasopimus viedään eteenpäin liittokierroksella, millä paikallista sopimusta edistetään, mitkä ovat maltillisen palkkaratkaisun kokonaisvaikutukset ja mitkä ovat mahdollisen Suomen palkkamallin vaikutukset.

Samalla Stubb muistutti, että hallitus toivoo mahdollisimman monen liiton lähtevän mukaan sopimukseen ja myös SAK:n näyttävän vihreää valoa sopimukselle.

Stubbille palkansaajajärjestöjen antama tiukka palaute ei tullut yllätyksenä.

– En ollut siitä, että palaute on ankaraa. Tämä on myös palkansaajille vaikea kokonaisuus.

– Toivon, että sopimus syntyy. Siinä mielessä maanantai on suuri päivälle myös Suomelle.

SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen tehdään arvio sopimuksen kattavuudesta, Stubb sanoo.

"Kokonaisarvio lukujen, ei nyrkkien, pohjalta"

Stubb puolusti myös nyrkkitervehdystään pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) kanssa hallituksen keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa. Nyrkkitervehdys on pahoittanut monien palkansaajien mielet.

– Se on toki selvää, että kaikki päätösten edessä pitää olla nöyrä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta uskon että tuolloin, kun pidimme lehdistötilaisuuden, kyseessä oli vilpitön ilo työpaikkojen puolesta ja siitä, että sopimus on syntynyt. Pitää muistaa, että tämä on ammatti, jossa ei ihan päivittäin onnistu, Stubb sanoo.

Stubbin mukaan kokonaisarvio tehdään lukujen, ei nyrkkien pohjalta: valtiovarainministeri kommentoi, että hallitus oli kuitenkin yhdessä kyennyt sopimaan tärkeästä asiasta, jolla saadaan 35 000 uutta työpaikkaa Suomeen.