Lapin kokoomus ei hyväksy hallituksen esitystä sakkojen korotuksesta. Hallitus kaksinkertaisti rikesakot syksyllä ja on nostamassa niitä lisää neljänneksellä. Päiväsakot ollaan kaksinkertaistamassa ja yhteisösakot kolminkertaistamassa.
Vielä viime kesänä rikesakko oli enimmillään 115 euroa. Syksyllä sitä ei voinut tuplata, koska laissa maksimiksi oli määritelty 200 euroa. Nyt hallitus esittää maksimin nostoa 400 euroon. Korkeimmaksi määrättäväksi rikesakoksi on kuitenkin käytännössä tulossa 285 euroa.
Lapin kokoomuksen piirihallituksen mielestä pääasiassa autoilijoihin kohdistuvien sakkorangaistusten kohtuuton kiristäminen ei ole hyväksyttävää.
– Koska sakottaminen ei voi olla keskeinen työkalu valtion budjettivajeen kattamiseen, vaan verotus ja oikeudelliset seuraamukset tulee pitää erillään, piiri perustelee.
Kehitys loukkaa oikeustajua
Lapin kokoomuslaisten mukaan meneillään oleva kehitys loukkaa myös yleistä oikeustajua ja on siten omiaan heikentämään luottamusta oikeusjärjestelmään.
– On kohtuutonta, että tavallinen autoilija voi saada lievästä ylinopeudesta huomattavan rangaistuksen samalla kun jatkuvasti lain väärällä puolella toimivat taparikolliset pääsevät niin sanotun sakonmuuntorangaistuksen puuttuessa toistuvastakin rötöstelystä käytännössä kokonaan ilman rangaistuksia, piirin tiedotteessa kirjoitetaan.
Oikeuksien karsintaa ihmeteellään
Lapin Kokoomus ihmettelee myös oikeusministeriön suunnitelmia käräjäoikeuksien istuntopaikkojen ja kanslioiden määrän vähentämiseksi Lapissa.
Piirihallituksen mukaan säästöjen vuoksi tehtävät uudistukset eivät saa vaarantaa ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia saada asiaansa käsitellyksi tuomioistuimissa. Lapin kokoomus vaatii oikeusministeriötä huomioimaan Lapin poikkeavat olosuhteet ja erityisesti pitkät etäisyydet tuomioistuinverkosta päättäessään.