Trump ei vedä viihteen ykköskaartia
Donald Trumpin kannattajien joukossa on julkkiksia, joita ei aina voi pitää viihdemaailman ykköskaartilaisina – joidenkin mainekin on hieman kolhiintunut.
Esimerkiksi Trumpin ihailijaksi on ilmoittautunut koripalloilija Dennis Rodman, jonka tiedetään viihtyneen Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-unin seurassa. Myös vankilassa istunut entinen ammattinyrkkeilijä Mike Tyson kuuluu Trumpin tukipiiriin.
Charlie Sheen ja Hulk Hogan Trumpin takana
Mutta Trumpin tukijoita ovat myös amerikkalaisen jalkapallon tähti Tom Brady, rock-tähti Ted Nugent, näyttelijät Charlie Sheen, Garey Busey, Kirstie Alley, Jesse Ventura (myös poliitikkona ja show-painijana tunnettu) sekä Hulk Hogan (show-painija hänkin).
Räppäri Azealia Banks kuuluu Trumpin ihailijoihin, samoin country-laulaja Loretta Lynn.
Trumpia kannattaa presidentiksi myös Tila Tequila: malli, laulaja, televisiopersoona ja näyttelijä.
Trumpia tukee – ja tämä ei ole mikään yllätys – myös republikaanipoliitikko ja Alaskan entinen kuvernööri Sarah Palin. Palin oli puolueensa varapresidenttiehdokkaana vuonna 2008.
Hillary Clintonin takana huippuartisteja
Hillary Clintonin ihailijoiksi on ilmoittautunut suuri joukko tunnettuja artisteja.
Laulaja ja näyttelijä Beyoncé on Clintonin tukijoiden ykköskaartia, samoin pop-laulaja ja performanssitaiteilija Lady Gaga.
Clintonia tukevien laulajien lista on pitkä: Kanye West, Christina Aguilera, Mariah Carey, Cher, Jennifer Lopez, Barbra Streisand, Katie Perry, Kelly Clarkson, Ricky Martin, Stevie Wonder ja Jon Bon Jovi haluavat Hillaryn Valkoiseen taloon.
Tukijoita Pharrell Williamsista Robert de Niroon
Listalla on myös Pharrell Williams: nuori musiikkituottaja, muotisuunnittelija ja rap-artisti. Konkarikaartiakin on mukana: crooner-laulun mestari Tony Bennett sekä säveltäjä Burt Bacharach. Clintonin takana on myös mm. Kauriinmetsästäjät- ja Taksikuski-elokuvista tuttu Robert de Niro.
Urheilijoita edustaa koripallolegenda Magic Johnson.
Hillary Clintonin ihailijoita ovat myös nuoret näyttelijät Lena Dunham ja Eva Longoria.
Sandersin takana Susan Sarandon ja Justin Long
Sandersia kannattava mm. Thelma ja Louise sekä Atlantic City -elokuvista tuttu näyttelijä Susan Sarandon sekä näyttelijä Justin Long.
Sandersin yhteiskuntakritiikki puree myös näyttelijä-ohjaaja-tuottaja Danny DeVitoon sekä laulaja Art Garfunkeliin.
Hänen tukijoitaan on myös laulaja-lauluntekijä David Crosby, tuttu mm. Crosby, Stills, Nash & Youngista. Sandersin miehiä ovat myös Jello Biafra Dead Kennedys -yhtyeestä sekä koko Red Hot Chili Peppers -bändi.
Oraclen toimitusjohtaja Rubion tukena
Marco Rubion kannattajiin kuuluvat tietotekniikkayhtiö Oraclen toimitusjohtaja Larry Ellison, Lynyrd Skynyrd -yhtyeen laulaja Johnny Van Zant sekä pornonäyttelijä Jenna Jameson.
Cruzilla ja Carsonilla niukasti julkkistukijoita
Cruzin konservatiivisia arvoja kannattaa näyttelijä James Woods.
Republikaanien Ben Carsonia tukee Kelsey Grammer, suomalaisille tuttu näyttelijä etenkin suositusta komediasarjasta Frasier.