Liikemies Donald Trump on voittanut republikaanien puolueäänestyksen Nevadan osavaltiossa. Kyseessä oli jo Trumpin kolmas peräkkäinen osavaltiovoitto puolueen presidenttiehdokaskilvassa.

Uutiskanava CNN:n julkistamien tulosten mukaan Trump sai lähes 46 prosenttia äänistä.

Kamppailu Nevadan vaalin kakkossijoituksesta oli hyvin tiukka. Lopulta Floridan senaattori Marco Rubio nousi texasilaisen senaattori Ted Cruzin edelle. Rubion kannatus oli vajaat 24 prosenttia, kun Cruz jäi reiluun 21 prosenttiin.

Muut mukana kilvassa olevat ehdokkaat Ted Carson ja John Kasich jäävät muutamaan prosenttiin.

Äänestäjien suuri määrä aiheutti Nevadassa ongelmia, kun äänestysliput loppuivat paikoin kesken. Lisäksi moni virkailija on kiellosta huolimatta pukeutunut liikemies Donald Trumpia kannattaviin asuihin.

Ensi viikon tiistaina on ns. supertiistai, jolloin 14 osavaltion äänestäjät pääsevät valitsemaan ehdokkaansa.