Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kommentoi vain niukasti sitä, että valtio joutuu taas tukemaan Talvivaaraa lisämiljoonilla.
Rehn sanoo, että Talvivaaraa pyörittävän Terrafamen osalta käydään neuvotteluja mahdollisten yksityisten sijoittajien kanssa.
– On isänmaan edun mukaista, että en juuri tällä hetkellä lähde asiaan kovin syvälle. Palaan siihen kyllä lähipäivinä ja -viikkoina, Rehn sanoi perjantaina Yle Uutisille.
Rehn sanoo vievänsä Terrafamen tilanteen lähiaikoina talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan. Hän antaa asiasta selvityksen myös eduskunnan talous- ja valtiovarainvaliokunnalle.
– Siinä vaiheessa arvioidaan, miten Terrafamen suhteen toimitaan, Rehn kuittasi.
Valtio on esittänyt Talvivaaraa pyörittävälle Terrafamelle 38,5 miljoonan euron lisätukea. Summa on tarkoitus käyttää toiminnan jatkamiseen tilanteessa, jossa yksityistä rahoitusta ei ole vielä varmistettu.
Valtion Talvivaara-rahojen loppuminen ennen aikojaan on ihmetyttänyt useita kansanedustajia, koska rahan kerrottiin alun perin riittävän kaksi vuotta.
Terrafame on pyörittänyt kaivosta eduskunnan sille myöntämällä 209 miljoonan euron pääomalla. Se osti kaivostoiminnan viime syksynä konkurssipesästä.